Suomalainen Viipuri koulukaupunkina

Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta 1939 Viipuri oli Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, elinvoimainen ja kaikin tavoin tulevaisuuteen ja kasvuun suuntautunut.  Se oli teollisuuskaupunki ja Uuraan syväsatamansa ansiosta myös merkittävä ulkomaanviennin keskus.  Viipurilla oli suuret ja kunniakkaat perinteet myös sivistyksen saralla, etenkin koulukaupunkina.  Viipuri oli vuosisatojen ajan ollut maamme ehkä kansainvälisin kaupunki ja kulttuurien risteyspaikka.  Moskovan ja Pariisin rauhansopimukset riistivät Suomelta niin Viipurin kuin sen nimissä olevan hallintoalueen, Viipurin läänin.  Mittavien taloudellisten ja alueellisten menetysten lisäksi riiston uhreina sortuivat Karjalan alueelliset kulttuurit, kuten kannakselaisuus, jonka sydän juuri Viipuri oli.  

Viipurin merkitys kaupallisena, hallinnollisena ja sotilaallisena keskuksena tunnetaan hyvin. Vähemmän on korostunut kaupungin merkitys niin Kannaksen kuin Karjalan sivistyksellisenä ahjona. Viipuri oli vanha ja merkittävä koulukaupunki.  Viipurissa mainitaan olleen latinakoulu jo vuonna 1409 ja sen johtajana toimineen Jop Joninpoika.  Tarkempaa selkoa ei ole, oliko koulu porvarien ylläpitämä kaupunkikoulu vai niin sanottu scola collegiata, jota pidettiin yllä kirkolle lahjoitettujen maatilojen tuotolla.

Noin sata vuotta Jop Joninpoikaa myöhemmin Viipuriin saapui opiskelemaan nuorukainen Pernajasta.  Hänestä tuli myöhemmin Turun piispa, uskonpuhdistaja ja Suomen kirjakielen isä.  Mikael Agricola nousi kansan riveistä tuolloiseen korkeampaan sivistykseen Pernajan kirkkoherran tarmokkaan toiminnan ansiosta.  Viipuriin hän tuli 1510-luvun lopulla opiskelemaan ns. latinakouluun.  Noissa latinakouluissa opiskeltiin latinan ohella kreikkaa, antiikin kirjallisuutta ja Raamatun tuntemusta.  Samaa koulua kävi, joskin myöhemmin Paavali Juusten, sittemmin Viipurin ja Turun piispa sekä Turun katedraalikoulun johtaja.

Niin Agricola kuin Juusten kävivät hankkimassa korkeampaa koulutusta Saksanmaalta Wittenbergin yliopistosta, koska Suomesta sellaista ei vielä ollut saatavissa.  Mutta lajissaan ensimmäisiä he eivät kuitenkaan olleet.  Viipurin koulusta Turun katedraalikouluun siirtyi muuan Joan. de Wyborg, joka sittemmin otettiin Pragin yliopistoon vuonna 1394.  Hän pääsi maisteriksi 1398.  Myöhemmin hänet tavataan jatkamassa opintojaan Leipzigin yliopistossa vuonna 1414.  Nämä tarinat kertokoot siitä, kuinka Suomi ja Viipuri olivat kulttuurillisesti sidoksissa Euroopan tuolloiseen ytimeen.

Latinakoulun ohella kaupungissa oli samaan aikaan kaksi luostarikoulua.  Niistä toinen oli mustien    veljesten  eli dominikaanimunkkien ja toinen harmaitten veljesten, fransiskaanien koulu.  Kouluissa opetettiin etupäässä munkeiksi tulevia nuorukaisia.  Viipurin dominikaanikoulu oli niin sanottu scola canonica, johon pääsi myös maallikoita.   Ruotsin valtakunnassa toteutettu uskonpuhdistus lopetti näiden katolisten koulujen toiminnan.  Vuonna 1607 latinakoulu muuttui katedraalikouluksi, jonka tehtävänä oli valmistaa pappeja Viipurin uudelle hiippakunnalle.

Kristiina kuningattaren aikana vuonna 1641 perustettiin Viipurin kymnaasi eli lukio.  Se oli lajissaan ensimmäinen Suomessa ja valmisti vuonna 1640 Turun akatemiaan opiskelijoita.  Kymnaasi siirrettiin Porvooseen vuonna 1723, koska Uudenkaupungin rauhan Viipuri jäi alueluovutuksessa Venäjälle.  Samalla lakkasi myös katedraalikoulu. Kaupunkiin perustettiin 1690 luvulla yksityinen saksalainen koulu, jossa oli myös tyttöoppilaita ainakin vuoden 1700 tietämissä.  Koulun ylläpidosta vastasi sittemmin kaupunki vuoteen 1725 asti.  Koulu muuttui kaupungin kouluksi ja sen toiminta lakkasi vuonna 1787.

Viipuriin tuli myöhemmin ortodoksinen piispanistuin.  Ruotsinkielisten oppilaitosten sijaan kaupunkiin perustettiin saksankielisiä.  Asia selittyy sillä, että Vanhan Suomen tultua liitetyksei Venäjään ja Pietarin kurvernementtiin, alueen virkakielenä oli Baltian tapaan saksa.  Vuodesta 1780 alkaen keisarikunnan kaupunkien koulut Itämeren alueella toimivat Pietarin saksalaisen kouluhallinnon alaisuudessa.  Sama kielikäytäntö koski myös mm. luterilaisia seurakuntia.  Samaa   käytäntöä sovellettiin myös muiden Vanhan Suomen kaupunkien mm. Käkisalmen, Haminan ja Savonlinnan kohdalla.

Viipurin tultua jälleen yhdistettyä muuhun Suomeen, muutettiin koulut vähitellen ruotsinkielisiksi.   ja myöhemmin perustettiin joukko suomalaisia oppilaitoksia.  Itsenäisyytemme aikana aina sotiin asti Viipurissa oli edelleen vanha ruotsalainen lyseo ja ruotsalainen tyttökoulu.  Maan vanhin tyttökoulu alkuaan saksankielisenä perustettu Töchterschule zu Wiburg  sittemmin ruotsinkieliseksi muuttunut  Fruntimmersskolan i Viborg toimi kaupungissa vuoteen 1937 asti.  Vuonna 1804 Venäjän keisarikunnassa voimaan tullut uusi koulujärjestys oli mahdollistanut tyttökoulujen perustamisen.  Ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu Viipuriin saatiin, kun vuonna 1881 kaupunkiin perustettiin Viipurin suomalainen tyttökoulu.

Yksi sivujuonne Viipurin kouluhistoriassa on Behmin kouluksi (saksaksi Behmschen Privat-Lehranstalt zu Wiborg) kutsuttu yksityiskoulu.  Koulu oli saksankielinen poikien sisäoppilaitos ja toimi kaupungissa vuosina 1853–1881.   Sen perusti teologi Karl Gottlieb Behm.  Tästä Papulan kaupunginosassa sijainneesta  koulusta tuli aikansai arvostetuin oppilaitos Viipurissa.  Sinne saapui opiskelijoita Suomen suuriruhtinaskunnan ohella myös Venäjältä ja Baltiasta.  Carl Gottlieb Behm kuoli kolme vuotta koulun perustamisen jälkeen.  Koulu jatkoi toimintaansa hyvän maineensa varassa vuoteen 1881 asti.

 

Koulurakennus sijaitsi kilometrin päässä Viipurin keskustasta Papulan kartanon eli Marienhoffin mailla.

Viipurin oppikoulut

Vuosien 1879–1926 välillä Viipuriin perustettiin yhteensä kahdeksan suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen yksityisoppikoulu.  Näistä yksi,  Karjalan maanviljelyslyseo 1917  liitettiin vuonna 1919  Viipurin reaalikouluun.  Talvi- ja jatkosodan jälkeen osa kouluista siirtyi sisä-Suomeen ja muutti nimensä.

 

Viipurin yksityinen lyseo / Klassillinen lyseoperustettiin 1879.   Koulu lakkautettiin 26. heinäkuuta 1940 annetulla asetuksella.  Samalla asetuksella perustettiin Kuopion klassillinen lyseo.  Sinne siirtyi myös osa Viipurissa toimineesta opettajakunnasta ja lakkautetun koulun omaisuutta.   Koulu toimi Agricolankadulla Pantsarlahden kaupunginosassa.

       

Viipurin suomalainen tyttökoulu, perustettu 1881.   Nimenä on myös ollut  Viipurin  Tyttölyseo. Koulu muutti sodan seurauksena Raumalle ja siitä tuli Raumanmeren yläaste ja lukio.

 

Viipurin yhteiskoulu  perustettu 1898.  Vuonna 1900 koulu muuttui 8-luokkaiseksi. Talvisodan syttyminen keskeytti koulun toiminnan marraskuussa 1939,  eikä sitä jatkettu sen jälkeen. Toiminta lopetettiin virallisesti 1940.

 

Fruntimmersskolan i Viborg.  Alkujaan Viipurin saksalainen tyttökoulu. (Töchterschule zu Wiburg).  Viipurissa vuosina 1788–1937 toiminut Suomen ensimmäinen tyttökoulu. Koulu perustettiin tyttöluokaksi Viipurin saksalaisen koulun yhteyteen.  Vuonna 1805 siitä tuli oma tyttökoulu. Vuonna 1841 Töchterschule muutettiin keisarillisella asetuksella ruotsinkieliseksi tyttökouluksi.

 

Viipurin Uusi Yhteiskoulu, perustettu 1905. Koulun perusti opettajapariskunta Otto ja Naimi Rosendahl. Sotien jälkeen koulu toimi nimellä Karjalan yhteiskoulu ja sijoittui Ruskeasuolle Helsinkiin. Sen keskikoulu toimi peruskoulun korvaavana koulna 1981 asti. Lukio jatkoi yksityisenä 1986 asti., jolloin se liitettiin Töölön yhteiskouluun.

 

Viipurin Realikoulu, Maanviljelys- ja Kauppalyseo, perustettiin vuonna 1914 Viipurin Realikoulu nimellä. Koulu toimi vuodesta 1919 lähtien Hovioikeudenkatu 1:ssä entisen venäläisen kansakoulun tiloissa. Kaksi vuotta aiemmin perustettu Karjalan maanviljelyslyseo yhdistettiin realikouluun vuonna 1919 ja seuraavana vuonna koulun yhteyteen perustettiin myös kauppalyseo. Viipurin Realikoulu, Maanviljelys- ja Kauppalyseo -nimellä koulu toimi vuosien 1920-1940 välisen ajann. Koulun siirryttyä talvisodan vuoksi Helsinkiin, sen perinnettä kolmen uuden nimen merkeissä; Vaasanrinteen yksityislyseo (Helsinki) 1940-1958,  Maunulan yhteiskoulu (Helsinki) 1959-1999 ja Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio 1999-

 

Talikkalan yhteiskoulu, perustettu vuonna 1926. Koulu oli Viipurin uusia oppilaitoksia. Sen perustivat J. Pärssinen ja H. Pärssinen. Koulu oli keskikoulu. Se toimi vuosina 1926-1929 Tiiliruukilla Uusikatu 1:ssä. Syksyllä 1929 koulu sai käyttöönsä uuden koulutalon Patterinmäen rinteeltä. Talo vaurioitui talvisodassa. Koulun anomus siirtää toiminta Helsinkiin hylättiin vuonna 1944. Siten koulun toiminta jäi hyvin lyhyeksi. 

 

 

Uuraan yhteiskoulu, perustettiin vuonna 1924. Luvan todistuksen antoon koulu sai vuonna 1927. Uuraassa oli syväsatama, joka oli Euroopan suurin puutavaraa toimittava satama. Alue kuului aikanaan Johanneksen kuntaan, mutta se liitettiin Viipuriin vuonna 1932. Uuraan yhteiskoulu siirtyi talvisodan jälkeen Kotkaan. Lyhyen aikaa se toimi taas Uuraassa. Vuoden 1944 syksystä koulu palasi Kotkaan ja koulun nimi muuttui Kotkan yhteiskouluksi.

 

Koulujen perustamisiin vaikuttivat ajan erilaiset virtaukset, erityisesti kielipolitiikka, naisasia ja tyttöjen oikeus koulutukseen sekä oppikoulun kehittämiseen liittyvät tekijät.  Lyseot keskittyivät paljolti klassisten kielten (latina, kreikka) opetukseen, kun taas uudet koulut, mm. reaalikoulut suosivat uusien kielten (saksa, ranska, venäjä ja englanti) opetusta sekä luonnontieteitä.

Kansanopetus Viipurissa

Vaikka luostarikoulut jo mahdollistivat eräissä tapauksissa rahvaan lasten ja nuorten opiskelun, ei varsinaista laajempaa kansanopetusta ollut olemassa.  Koulutus olikin vuosisatoja ylempien luokkien, aateliston, papiston ja sittemmin myös porvariston etuoikeus.  Tosin Neitsytniemelle perustettiin niin sanottu ”rahvaankoulu” jo vuonna 1758 erään kauppiaan toimesta.  Se jäi kuitenkin historian alaviitteeksi, mutta ehkä ajatuksena jäi itämään kyseisen opetuksen tarpeesta.

Erikoinen kehitysvaihe Vanhassa Suomessa oli niin sanotun ”käskynhaltijahallinnon” kausi, jolloin Viipurin koulut haluttiin kokonaan tehdä venäjänkielisiksi.  Venäjästä tehtiin tärkeä oppiaine kouluihin.  Tuossa vaiheessa perustetut ylempi ja alempi normaalikoulu vastasivat lähimain kansakoulua.  Viipurin kouluolot yleensä olivat kyseisen ajanjakson lopussa kuitenkin surkeat.  Muutos tapahtui tsaari Aleksanteri I:n aikana.  Viipuriin perustettiin taas lukio, joka kaupungista oli puuttunut jo 100 vuoden aikana.  Lukioon valmistavaksi kouluksi tuli piirikoulu.  Se vastasi vanhaa katedraalikoulua.  Merkittävä kehitysaskel tapahtui vuonna 1805, kun kaupunkiin perustettiin ensimmäinen alkeiskoulu ja neljä vuotta myöhemmin myös toinen.  Tässä vaiheessa Viipurin kouluolot olivat edellä Ruotsinpuoleisen Suomen kouluja.  Muun Suomen tultua liitetyksi Venäjän keisarikuntaan suuriruhtinaskuntana vuonna 1809 Viipuri nousi Suomen koulujen esikuviksi.

Kansanopetuksen näkökulmasta Suomen valtiollisen aseman muuttuminen autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi Haminan rauhan jälkeen vuonna 1809, oli ratkaisevan tärkeä.  Erityisen tärkeää oli myös Vanhan Suomen eli niin sanotun Suomen kuvernementin liittäminen muun Suomen yhteyteen 23.12.1811 annetulla keisarisella julistuksella.  Koko Vanhan Suomen alue Kymijoesta itään muodosti vastaisuudessa Viipurin kuvernementin.  Myöhemmin siitä erotettiin Siestarjoen asetehtaan alue vuonna 1842 ja liitettiin Pietarin kuvernementtiin.  Tämän jälkeen Viipurikin oli suomalaisten oman hallinnon alaisuudessa myös koulutusasioissa.

Kansan sivistystason nostamisesta kannettiin huolta monella taholla.  Ajatuksen juurtumista edistivät monet yksityiset toimijat ja yhteisöt.  Yksi mielenkiintoisista aloitteista oli Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran hanke.  Perustamisvuonnaan 1846 seura kustantaa ja julkaista sekä suomenkielisen aapisen että ruotsinkielisen suomen kielen kieliopin.  Uusi Aapinenkirjan ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1847 ja siitä tuli tavallaan menestysteos sillä kirjasta otettiin peräti 16 painosta, viimeinen vuonna 1903.  Suomen kielen kielioppi sen sijaan  viivästyi tekijän puutteen vuoksi.  Kirjoittajan, Axel Gabriel Coranderin, vihdoin löydyttyä, kielioppi julkaistiin nimellä ”Utkast till Finsk satslära” ja julkaistiin vasta vuonna 1861.

Viipurin ensimmäisen suomenkielisen koulun perusti Juho Pynninen vuonna 1849.  Sanansaattaja-lehden aloitteesta oli toimeenpantu rahankeräys suomenkielisen kansakoulun perustamiseksi.  Pynnisen aloitteesta Viipurin kaupunki myönsi 100 ruplan  vuosittaisen määräraha tähän tarkoitukseen.  Seuraavana vuonna summaa nostettiin 200 ruplaksi.  Koulu perustettiin Pynnisen taloon. Tämä koulu toimi vuosien 1849-1872 välillä.

Viipurin toinen kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1851.  Kyseessä oli Julia Krohn köyhiä tyttöjä varten perustama koulu, joka oli aloittanut toimintansa Kiiskilässä vuonna 1844. Krohnin perheen muutettua Viipuriin vuonna 1851 koulu siirtyi mukana.  Tämä koulu toimi perustajansa vuonna 1890 tapahtuneeseen kuolemaan asti.  Myös monet säätyläisnaiset antoivat satunnaista opetusta tytöille.

Hieman omalaatuinen tapaus oli Viipurissa vuosina 1860-1893 toiminut alkeiskoulu, joka perustettiin liikealalla toimineen Adam Wilken lahjoitusvaroilla.  Koulu tunnettiin mesenaattinsa mukaan Wilken kouluna.  Koulu oli lähinnä yleissivistävä eikä johtanut mihinkään oppilaitokseen.  Koulun peruspääomana oli Adam Wilken korvamerkitty testamenttilahjoitus 11 000 hopearuplaa. Wilke oli juuriltaan talonpoikainen, jonka koulunkäynti oli keskeytynyt vanhempien varattomuuden vuoksi.  Hän menestyi sittemmin hyvin liiketoimissa, päästyään nuorena miehenä töihin Hackman-suvun perheyhtiöön.  Sairaalloinen Wilke, alkuperäiseltä sukunimeltään Kiiski, kuoli nuorena, vain 48 vuoden ikäisenä.  Wilken koulu tavallaan jatkui Viipurin kansakoululaitoksen tultua perustettuksi.

Varsinaisen kansanopetuksen käynnistyminen tapahtui Suomen suuriruhtinaskunnassa kuitenkin hitaasti.  Aluksi se oli yksityisten ihmisten aktiivisuuden varassa.  Kun yleiseurooppalainen kansallisuusaate alkoi meilläkin saada tuulta siipiensä alle, vauhdittui myös ajatus kansanopetuksen tärkeydestä. Kansallisuusaatteen idean mukaisesti myös kaikille ”rahvaan” lapsille haluttiin mahdollisuus päästä hankkimaan luku-, lasku- ja kirjoitustaito, mutta myös muuten laajentaa sivistystasoaan.  Kansanopetus oli aluksi varsin suunnittelematonta ja epämääräistäkin eikä se ollut edes kaikille lapsille mahdollista.  Ajatuksen kaikille lapsille annettavasta opetuksesta mahdollisti vasta vuonna 1866 annettu kansakouluasetus.  Se määritteli kansakoulun nelivuotiseksi.

Kansakouluasetus velvoitti kaupunkeja perustamaan kouluja, kun taas maaseudulla kunta sai päättää perustetaanko niitä.  Tämä valinnanvapaus johti usein siihen, ettei perustettu.  Niinpä niin sanotut kiertokoulut olivat yleisiä maaseudulla.  Vuonna 1921 voimaan tullut oppivelvollisuuslaki toi tilanteeseen parannuksen.

Syksyllä 1939 sodan puhjetessa oli Viipurissa toiminnassa 24 kansakoulua.  Kaikki koulut olivat käytössä ja valmistumassa oli yksi uusi 27 luokkahuonetta sisältävä koulurakennus Patterinmäelle.   Kouluissa oli opettajia 215 ja oppilaita 6096.  Koulutyö päätettiin lopettaa 30.11.1939.  Vaara oli suuri pommitusten vuoksi.  Talvisodan aikana tuhoutuivat Kangasrannan, Kolikkoinmäen, Tiiliruukin, Kelkkalan, Loikkasen, Tammisuon ja Ravansaaren koulurakennukset.  Manalan koulun päärakennus ja Juteinin koulu vaurioituvat pahoin.

 

Repolan kansakoulu sijaitsi Myllymäen aukiolla. Toriareunustivat useat yleiset rakennukse; tyttökoulu, suomalainen yhteiskoulu sekä pääpaloasema.

 

Tienhaaran kansakoulu perustettiin vuonna 1898. Koulu siirtyi historiaan vuonna 1944. Kuvassa koulun uusi rakennus.
Jaakko Juteinin koulu Patterinmäen tuntumassa. Koulussa sijaitsi kesäkuun 20. päivä1944 Majuri Kirman IV Patalioonan komentopaikka. Sodan jälkeen rakennukseen on lisätty yksi kerros lisää.

 

Koulukaupunkina Viipuri oli vuosisatojen ajan maamme keskeisimpiä.  Se toimi usein ja pitkiä aikoja tiennäyttäjänä muille.  Korkeakoulua tai yliopistoa Viipuri ei koskaan saanut, vaikka sitä kyllä kaupunkiin tarmokkaasti puuhattiinkin ja myös luvattiin.  Sodan uhka epäsi hankkeen ja sotavuodet tyrmäsi sen lopullisesti.  Viipurissa oli myös merkittävää ammatillista koulutusta.  Siihen on syytä palata tuonnempana, kuten myös viipurilaisten koulujen haipumiseen historianlehdille.

Sivut noissa historiankirjoissa kellastuvat samalla kuin Viipurin ja Kannaksen kokeneet ja eläneet polvet vaipuvat hautaan.  Hetken päästä heitä ei enää ole.  Menneen ja menetetyn muistoa on syytä vaalia.  Siten meille jälkipolvelle säilyy ehkä ymmärrys siitä tuskan ja kaipuun määrästä, mitä he ovat kokeneet menetyksistään.

 

Reino Seppänen