Sukuseuran vanhin nukkui pois
”Mie saatoin lähtee Karjalast, mutt Karjala ei lähe miust”
Sukuseura Antti Seppäsen jälkeläiset ry:n kunniajäsen Aino Piepponen nukkui pois 13. lokakuuta 2023 Valkeakoskella. Aino oli syntynyt Terijoen kunnan Kuokkalan kylässä Laurenzin talossa 30. tammikuuta 1922. Hänen isänsä oli Valkjärven Tarpilassa syntynyt lampuotinpoika Mikko Seppänen ja äiti Siestarjoen asetehtaalla työskennelleen aseseppän tytär Fredrika Mathilda Vikström.
Aino syntyi perheeseen sen viidentenä lapsena ”Kallen” (Karl Adolf), Idan, Elsan ja Pekan jälkeen. Ainon jälkeen syntyi vielä kuudes lapsi, Viljam. Ainoa ja Viljamia lukuun ottamatta perheen muut lapset syntyivät Venäjän keisarikunnan puolella Siestarjoella. Suomeen perhe palasi vuonna 1921.
Aino kasvoi varhaislapsuutensa Terijoella, jossa kävi myös kansakoulunsa 12-vuotiaaksi asti. Ainolla oli omien sanojensa mukaan halu jatkaa oppikouluun, mutta tuohon aikaan ja perheen tilanteen huomioiden, se oli mahdoton toive. Hänen varhaisiin muistoihin kuuluu myös vierailu koululaisena Kuokkalassa asuneen maailmankuulun venäläisen taidemaalarin Ilja Repinin ateljeekodissa Penatyssä. Tämä taiteilija asusti noin neljän kilometrin päässä Seppästen tuolloisesta kodista. Aino kertoo sukuseuran sivuilla julkaistussa haastattelussaan osallistuneensa pikkutyttönä myös Ilja Repinin hautajaisiin.
Ainon isä Mikko kuoli hoitovirheeseen Viipurin lääninsairaalassa 56 vuotiaana vuonna 1931. Tuolloin elettiin vielä pulakautta ja sosiaaliturvaa sen paremmin kuin kunnollista sosiaalihuoltoakaan ei ollut. Fredrika-äitin ja pienimpien lasten elatus jäi paljolti vanhemman veljen ja sisarien varaan. Aino oli isänsä kuollessa yhdeksänvuotias ja veljensä Viljami viiden vanha. Yhtenä ratkaisuna tilanteeseen oli Ainon lähettäminen myöhemmin Kalle ja Taimi Seppäsen perheeseen. Tämä tilanne jatkui Ainon mukaan erilaisina jaksoina aina hänen tultua rippikouluikään. Sen hän kävi Terijoella 14-vuotiaana ja pääsi ripille täytettyään 15. Niinpä Aino kierteli ratatöissä olleen Kallen ja hänen perheensä kanssa paikkakunnalta toiselle mm. Varkaudessa ja Heinävedellä.
Aino aloitti olosuhteiden pakosta työelämän jo rippikoulun jälkeen apulaisena eräässä Kuokkalan täysihoitolassa. Sieltä hän lähti Helsinkiin kotiapulaiseksi vasta 16-vuotiaana erään hoitolassa tapaamansa perheeseen. Tätä ei äiti-Fredrika hyväksynyt, vaan vaati tyttöä palaamaan luokseen Valkeakoskelle, jonne hän ja Viljami olivat muuttaneet Kallen ratatöiden perässä. Tuolloista Valkeakoskea Aino piti mökkikylänä, mitä se eittämättä varmaan olikin. Kalle perheineen ja sukulaisineen asui ensi alkuun tuolloisessa Sointulassa olleessa puutalossa.
Ainolle myönnettiin sukuseuran kunniajäsenyys vuonna 2017. Kunniakirjan toimitti perille Ainon sisarentytär Marja Mäkinen.
Aino, Viljami ja Fredrika-äiti jäivät Valkeakoskelle, Kallen perheen muutettua Viipuriin. Muuton syynä oli Kallen lähtö rakentamaan Kivisalmeen uutta rautatiesiltaa vuonna 1938. Muutto osoittautui perheen kannalta katastrofiksi, kun Talvisota alkoi seuraavan vuoden marraskuun 30. päivä. Isä-Kalle lähti sotaan ja perhe muutti Valkeakoskelle ja Pässinmäkeen, missä Fredrika-äiti asui lastensa kanssa. Perheen omaisuus osaa pito- ja liinavaatteita lukuun ottamatta jäi Viipuriin. Sota iski myös toisella tavoin Seppäsen sukuun. Perheen pojista keskimmäinen, Pekka, kaatui Viipurin Markovillassa 18. helmikuuta 1940. Isku oli kova paitsi äidille niin myös nuorelle Ainolle, jolla oli läheinen suhde veljeensä. Pekka-veli oli tunnollisena miehenä ottanut vastuuta isänsä kuoleman jälkeen äidin ja nuorempien sisarustensa toimeentulosta.
Valkeakoskella Aino meni töihin, sillä työpaikkoja oli nyt tarjolla monenlaisia, koska miehet olivat armeijassa. Hänen työpaikkansa oli Paperituotteen kirjapainossa, jossa Aino työskenteli vielä sodan jälkeenkin. Tulevan puolisonsa Sulo Piepposen Aino tapasi tämän kotiuduttua armeijasta sotilaspuvussaan. Jääskestä lähtöisin olevana karjalaispoikana Sulo oli ilmoittautunut 17-vuotiaana vapaaehtoisena armeijaan, väärennettyään lupalappuun silloisen huoltajansa allekirjoituksen. Vapaaehtoisuuden ikäraja näet oli 18 vuotta.
Pariskunnan eteneminen avioliittoon tapahtui nopeasti. He tapasivat vuoden 1946 helmikuussa, menivät kihloihin kesäkuussa ja vihittiin marraskuussa. Pariskunnan ensimmäinen lapsikin syntyi pian ja maailaan tullut poika kastettiin Ainon kaatuneen veljen mukaan Pekaksi. Seuraava lapsi, Hannuksi kastettu, kuuluikin jo Suomen kautta aikojen suurimpaan ikäluokkaan eli vuonna 1947 syntyneisiin.
Pariskunnan ensimmäinen asunto oli tuona kovan asuntopulan aikana Fredrika äidin luona. Oma asunto löytyi pian Antinniemestä Rengastieltä. Asuntoja oli sittemmin myös Ulvajanniemessä ja Yrjölässä, kunnes palattiin uudelleen Ulvajanniemen Aurinkotaloon. Siitä tulikin Piepposille pitempiaikainen koti, jossa pojat varttuivat aikuisiksi. Sitten tulikin aika muuttaa omaan osakkeeseen Sointulaan. Piepposen nuoriparin yhteselämän alkuun liittyi myös merkittävä ratkaisu, jossa otettiin vastuun myös Fredrika-äidin sisaren Edlan huoltajuudesta. Tätä vastuuta kesti noin neljä vuotta, kunnes Edla-täti menetyi kurkkusyöpään.
Ainon viimeiset työvuodet sijoittuvat talvisodan jälkeen Ensosta Valkeakoskelle siirtyneen Kuitu Oyn tehtaalle, jonka nimi siirtymisen tapahduttua muuttui Säteriksi. Säteriltä oli myös aviomies Sulo läytänyt itselleen työpaikan. Ainolla oli vastuullinen työ tehtaan langanvalmistuksen alku- ja jälkilajittelussa. Työ vaati tarkkaa silmää ja kykyä erottaa värien pienetkin vaihtelut lankaerissä.
Sukulaiset pitivät yhteyttä toisiinsa sodan jälkeen aivan toisella tavalla mitä nykyään. Kuvassa Aino ja Sulo yhdessä Kalle-veljen vanhimman pojan Erkin ja tämän pojan Karin kanssa retkellä.
Ainon elämään liittyivät paljolti myös sairastelut, joiden yhtenä lähteenä lienee ollut Säterin tuotannossa käytetyn rikkihiili. Vuonna 1950 hänelle tehtiin suuri päähän kohdistunut leikkaus, joka pelasti, Ainon kertoman mukaan, hänen henkensä. Ainon elämä asettui kuitenkin hyviin uomiin maamme vaurastuessa. Piepposen pojat Pekka ja Hannu pääsivät tämänkin ansiosta toteuttamaan Ainon unelmat ja toiveet omien lapsien mahdollisuudesta opiskella.
Viimeinen valokuva Fredrika-äidistä lastensa kanssa. Tuoleilla istumassa Fredrika ja vanhin poika Kalle. Seisomassa tyttäret Ida ja Elsa, nuorin poika Viljam ja kolmas tytär Aino. Kuva on otettu äitienpäivänä.
Avioliito Sulon, jota perheen ja suvun piirissä kutsuttiin tuttavallisesti Suliksi, oli onnellinen ja kesti 55 vuotta. Se päättyi yllätyksellisesti kotona tilanteessa, jossa Suli halasi puolisoaan ja tunnusti tälle rakkautensa. Voisiko kukaan kauniimpaa lähtöä kuvitella!
Aino joutui elämänsä iltapuolella kokemaan kauheimman asian, mitä äidille voi tapahtua. Hänen nuorin poikansa Hannu kuoli niin ikään yllättäen aivoverenvuotoon. Lohdutuksena hänelle jäivät lastenlapset, Hannun lapsi Heli ja Pekan lapset Matti ja Anu. Aino asetti aikoinaan tavoitteekseen elää satavuotiaaksi ja tahtonaisena hän tuon päämäärän saavuttikin. Niinpä hän näki vielä uudenkin sukupolven nousun.
Aino-tätimme lähdön myötä katkeaa taas uusi säie menetettyyn Karjalaan ja nimenomaa Kannakselle. Sukuseuramme kunnioittaa vanhimman jäsenemme elämäntyötä ja hänen suurta rakkauttaan juuriinsa.