Sukuseura Antti Seppäsen jälkeläiset ry:n säännöt
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Sukuseura Antti Seppäsen jälkeläiset ry ja kotipaikka Tampereen kaupunki. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura.
2 § Tarkoitus ja toimintamuodot
Sukuseuran tarkoituksena on koota yhteen noin vuonna 1500 syntyneen Antti Seppäsen jälkeläisiä ja selvittää hänestä periytyvien sukuhaarojen vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa sekä tehdä sukuseura- ja sukututkimustyötä tunnetuksi ja muutenkin edistää Karjalan Kannakseen liittyvää kotiseututyötä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura mahdollisuuksiensa mukaan
– järjestää sukukokouksia, sukupäiviä, retkiä ja muita niihin verrattavia tilaisuuksia,
– tukee sukua ja sen sukuhaaroja koskevaa tutkimustoimintaa,
– kerää ja arkistoi sukua koskevaa tietoutta sekä jakaa tutkimus- ja perinnetietoa, sekä
– harjoittaa seuran tarkoituksen toteutumista edistävää julkaisutoimintaa.
– vaalii kannakselaisen kulttuurin perinteitä ja arvoja
Toimintansa tukemiseksi sukuseura voi ottaa vastaan testamentattua ja lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia. Seura voi myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.
3 § Jäsenet
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka polveutuu noin vuonna 1500 syntyneestä Antti Seppäsestä sekä jokainen henkilö, joka avioliiton kautta on liittynyt sukuun.
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä myös muu sellainen henkilö, joka on kiinnostunut sukuseuratoiminnasta.
Sukuseuran jäsenet hyväksyy hallitus. Jäsenyys alkaa, kun hallitus on hyväksynyt jäsenen. Jäsenellä on oikeus erota sukuseurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan sukuseuran kokouksessa.
Varsinaisilta jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun ja mahdollisen liittymismaksun suuruudesta päättää sukuseuran varsinainen sukukokous. Sukuseuran jäsenen alle 18-vuotiaat lapset voivat liittyä sukuseuraan nuorisojäseninä, jotka ovat vapaat jäsenmaksusta ja joilla ei ole äänioikeutta sukuseuran kokouksissa. Sukuseuran hallitus voi myöntää vapautuksen jäsenmaksusta korkean iän, sairauden tai maksukyvyn huomattavan heikentymisen perusteella.
Sukuseuran ainaisjäseneksi katsotaan jäsen, joka yhdellä kertaa suorittaa maksuvuonna voimassa olevan jäsenmaksunsa kymmenkertaisena.
Hallituksen esityksestä voi sukuseuran kokous kutsua sukuseuran kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa tai muulla toiminnallaan edistänyt huomattavasti seuran tarkoituksen toteutumista. Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksusta.
Jäsenen erottamisesta päättää sukuseuran hallitus. Jäsenellä on oikeus saattaa erottaminen sukuseuran kokouksen ratkaistavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle kuukauden kuluessa erottamisesta tiedon saatuaan.
Sukuseuran jäsen, joka ei ole vapaa velvollisuudesta suorittaa vuotuinen jäsenmaksu, katsotaan eronneeksi sukuseurasta, jos hän on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kolmelta viimeksi päättyneeltä kalenterivuodelta. Sukuseuran jäsenluetteloa pitää seuran hallitus.
4 § Hallitus
Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka valitaan sukuseuran varsinaisessa sukukokouksessa. Hallituksen toimikausi on kahden varsinaisen sukukokouksen välinen aika.
Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, jota kutsutaan sukuseuran puheenjohtajaksi, varapuheenjohtaja, jota kutsutaan sukuseuran varapuheenjohtajaksi, viisi muuta jäsentä ja neljä yleisvarajäsentä. Hallitusta valittaessa tulee pyrkiä sukujen eri haarautumien mukanaoloon hallituksessa.
Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme muuta hallituksen jäsentä tai varajäsentä. Hallituksen päätökseksi tulee mielipide, jota enemmistö kokouksessa kannattaa. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, paitsi vaaleissa arpa.
Hallituksen kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa, jonka hallituksen kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittavat.
Hallitus voi keskuudestaan tai muista sukuseuran jäsenistä asettaa avukseen työryhmiä ja toimikuntia erityisten tehtävien hoitamista varten.
5 § Sukuseuran nimen kirjoittaminen
Sukuseuran nimen kirjoittaa seuran puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan kanssa tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.
6 § Tilit
Sukuseuran tilikausi on heinäkuun alusta kesäkuun loppuun. Tilinpäätökset tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomukset on annettava toiminnantarkastajille tarkastettavaksi viimeistään kuusi viikkoa ennen seuraavan varsinaisen sukukokouksen pitämispäivää. Toiminnantarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon tarkastuksesta on annettava hallitukselle viimeistään kolme viikkoa ennen edellä tarkoitettua kokouspäivää.
7 § Sukuseuran kokousten koollekutsuminen
Sukuseuran kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on joko postitettava jokaiselle jäsenelle tai saatettava heille tiedoksi sähköpostitse. Postittamisen tai julkaisemisen on tapahduttava viimeistään kolmekymmentä (30) päivää ennen kokousta.
8 § Sukuseuran kokoukset
Seuran varsinainen sukukokous pidetään joka toinen vuosi hallituksen määräämänä päivänä huhti-syyskuun aikana.
Sukuseuran ylimääräinen sukukokous pidetään, kun seuran sukukokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii.
Seuran sukukokouksessa on jokaisella kunniajäsenellä, ainaisjäsenellä, jäsenmaksusta hallituksen päätöksellä vapautetulla varsinaisella jäsenellä ja edellisen vuoden jäsenmaksunsa maksaneella varsinaisella jäsenellä äänioikeus. Jokaisella äänioikeutetulla on yksi ääni. Nuorisojäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus.
Seuran päätökseksi tulee, 10 §:ssä tarkoitettuja päätöksiä lukuun ottamatta, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, paitsi vaaleissa arpa.
9 § Varsinainen sukukokous
Seuran varsinaisessa sukukokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen avaus;
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa;
- valitaan kaksi ääntenlaskijaa;
- hyväksytään kokoukselle työjärjestys;
- esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja toiminnantarkastajien lausunnot varsinaisten sukukokousten väliseltä ajalta;
- päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä;
- vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle varsinaisten sukukokousten väliselle kaksivuotiskaudelle, määrätään liittymismaksu ja vuotuiset jäsenmaksut seuraaville kahdelle kalenterivuodelle, vahvistetaan talousarvio kahden seuraavan tilikauden muodostamalle ajanjaksolle;
- valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja viisi muuta jäsentä ja neljä yleisvarajäsentä;
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa;
- muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli sukuseuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran varsinaisen sukukokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10 § Sääntöjen muuttaminen ja sukuseuran purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tullakseen voimaan tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamista tai sukuseuran purkamista koskevan asian esillä olosta.
Sukuseuran purkautuessa käytetään seuran varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi käytetään varat seuran tarkoituksen edistämiseen.
11 § Muu päätöksenteko
Muussa päätöksenteossa noudatetaan niitä yhdistyslain säännöksiä, jotka sitovat kaikkia yhdistyksiä.
Säännöt hyväksytty ja yhdistys merkitty rekisteriin 12.12.2011.
Sääntömuutos (6 § Tilit) hyväksytty vuosikokouksessa 14.8.2021 ja ilmoitettu rekisteriin 28.8.2021.