Kirjoittajan arkistot: Reino Seppänen

Helmi Seppänen in memoriam

Suruviesti Helsingistä kertoi, että sukumme, Myhkyrilän Seppäsiä vuosikymmeniä tutkinut Helmi Marjatta  Seppänen on kuollut 21. huhtikuuta 2020.  Helmi oli kuollessaan 96 vuotias.  Hän oli syntynyt Muolaassa 16.05. 1923 seitsenlapsisen perheen neljäntenä lapsena.  Perheen isä oli Esa (Esaias) Pietarinpoika Seppänen (22.02.1885 – 31.05.1951) ja äti Emilia Mikontytär Juvonen  (20.05.1890 – 26.01. 1965) Muolaan Oravalasta.  Lapsista nuorin oli professori Aimo Seppänen (09.08. 1929 – 23.06. 2011). 

 

Helmi Seppänen. Kuva vuodelta 2010. Kuva on Etelä-Karjalassa ilmestyvästä Vartti-lehdessä olleesta jutusta.

 

Lähtokohdat 30-luvun Myhkyrilässä kasvavalle nuorelle eivät antaneet kovin hyviä edellytyksiä, joilla omia unelmia ja tavoitteita olisi voinut toteuttaa.  Keskusteluissani Helmin kanssa nousi usein esille, kuinka kotipaikan sijainninkin vuoksi hänen koulutiensä katkesi kansakouluun.  Haluja häneltä olisi kyllä löytynyt pitemmällekin.  Kykynsä ja tahtonsa jatko-opintoihin Helmi näytti sodan jälkeen päästessään opiskelemaan yhteiskunnalliseen korkeakouluun (Tampereen yliopiston edeltäjään) vuonna 1946.

Helmi opiskeli YKK:ssa historiaa, valtio-oppia ja kieliä.  Kieliin hänellä olikin aivan erityinen taipumus ja sen ansiosta Helmi kertoi päässeensä opettajien erityisohjaukseen.  Hankittu kielitaito ohjasikin paljolti Helmin tulevaa työuraa.  Helmi kertoi toimineensa mm. kirjeenvaihtajana ja tulkkina eräässä kansainvälisessä yrityksessä.  Eläkkeellä hän jäi vuonna 1986 osastonsihteerin toimesta.

Erityisen läheinen harrastus Helmille oli sukututkimus.  Monesti hän kertoi hyvinkin elävästi istumisiaan kansallisarkiston tutkijanpaikoilla kaivamassa esille kirkonkirjoista tietoja sukumme menneisyydestä.  Vaikka Helmi ei antanutkaan nimeään käytettäväksi veljensä Aimon nimellä julkaistuun teokseen ”Myhkyrilän Seppäset.  Muolaalaisen talonpoikaissuvun vaiheita Kannaksen historian pyörteissä”, Saarijärvi 2003, on tosiasia, että Helmi tuotti merkittävän osan sukutietoutta kyseiseen teokseen.  Tämän myös kirjoittaja Aimo Seppänen kirjan alkusanoissaan toteaa.  Myöhemminkin Helmi jatkoi sukumme taustojen selvittämistä ja pohti mm. Myhkyrilän Seppästen yhteyksiä muihin Kannaksen Seppäsiin, erityisesti Kivennavan Seppäsiin.

Veljensä Aimon kanssa Helmi oli osallisena vuonna 2005 julkaistussa teoksessa ”Kotikylämme Muolaassa.  Telkkälästä Himalan kautta Saustalaan”.  Samana vuonna sisarukset julkaisivat sukututkimusta täydentävän kirjasen ”Saustalan kylistä ja asukkaista”.  Heidän kaikki kolme kirjallista työtään antavat tärkeän lisän Punnusjärven ympäristön paikallishistoriaan ja selvittävät etenkin sukumme taustoja.

Oma yhteyteni Helmi Seppäseen tapahtui tietenkin sukututkimukseni kautta.  Tuon yhteyden välittäjän toimi kirjailija Eeva-Liisa Tenhunen, jonka tutkimus Muolaan Seppäsistä ajalta 1700 – 1900, on kuulunut myös Aimo Seppäsen kirjan lähdeaineistoon.  Yhteydenottoni Helmiin johtikin pitempiaikaiseen tietojen ja ajatusten vaihtoon, jossa minä olin se saajapuoli.  Kävi hyvin selville, miten paljon Helmi oli pohtinut näitä sukuasioita.  Minun olikin annettava hyvin seikkaperäinen selvitys hänelle sukuhaaramme yhteydestä Saustalaan ja Myhkyrilään.  Parhain todiste olivat tietenkin kirkonkirjat, mutta ilmeisesti Eeva-Liisa Tenhusenkin sanoilla on ollut merkitystä.

Helmi otti hyvin innostuneena vastaan tiedon aikeista perustaa Myhkyrilän Seppäsille oma sukuseura.  Hän kyllä osallistui ensimmäiseen sukuseuran perustamista pohtineeseen ryhmään 03. huhtikuuta 2011, mutta ei halunnut jatkaa seuran perustamista valmistelevassa työryhmässä vedoten ikäänsä ja terveyteensä.  Helmi oli kuitenkin edelleen jatkuvasti kiinnostunut sukuseuran toiminnasta ja pyrki värväämään siihen jäseniä oman sukuhaaraansa kuuluvista.

Talvisodan syttyessä 30.11. 1939 Helmi oli 16-vuotias ja joutui kokemaan evakkotaipaleen kaikki vaivat ja ikävyydet.  Perheen evakkotaival alkoi kävellen ja vasta ennen Viipuria eläimet saatiin lastattua junaan.  Matka talvisodan aikana päätyi Loimaalle.  Jatkosodan aikana palattiin Myhkyrilään, kun Kannas oli vallattu takaisin.  Sodan lopussa oli kuitenkin edessä uusi evakkotaival, joka tällä kertaa päättyi Urjalaan.

Leivänpaistoa Myhkyrilässä kesällä 1942. Vasemmalla äiti-Emilia ja oikealla tytär Helmi. Kuva kirjasta ”Saustalan kylistä ja asukkaista”.

 

 

 

 

 

 

Talvisodan aikana Helmi liittyi lottajärjestöön ja toimi lottana useissa eri tehtävissä.  Hän sai kuitenkin sodan loppupuolella keuhkotuberkuloosin ja tuli siten luokituksen sotainvalidiksi.

Helmi Seppäsen panos sukumme taustojen selvittämiselle on ollut merkittävä.  Se on antanut paljon myös koko Kannaksen historian ja kulttuuriperinteen tutkimukselle.  Hiljentykäämme siis hetkeksi muistamaan tämän sukumme jäsenen elämää ja kunnioittamaan hänen työtään!

 

Reino Seppänen

Sukukokous Voipaalassa 2019

Sukuseuramme neljäs sukukokous pidettiin lauantaina 10. elokuuta 2019 Voipaalan kartanossa Valkeakoskella. Aurinkoinen sää suosi tilaisuutta ja Voipaalan puisto oli kauneimmillaan. Puiston lisäksi osallistujilla oli tilaisuus nauttia paikan runsaasta taidetarjonnasta.

Varsinaisessa sukukokouksessa seuran johto muuttui ja tapahtui sukupolven vaihdos. Seuraa sen alusta asti johtanut Kari Seppänen vetäytyi ja puheenjohtajaksi valittiin Tommi Tienhaara. Varapuheenjohtajaksi valittiin Raimo Mäkinen.

Uuteen hallitukseen tulivat Mirja Anolin, Liisa Lehtonen, Paula Parikka, Mikko Seppänen ja Nina Tienhaara. Varajäseniksi valittiin Jari Kuosmanen, Hilkka Kyhäräinen, Jarmo Kyhäräinen ja Taina Mäkinen. Hallitus kokoontuu varajäsenineen.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Reino Seppänen ja Tarja Seppänen.

Yhdistyksen jäsenmaksuksi päätettiin 10 euroa /vuosi, joka peritään kalenterivuosittsin. Uusien jäsenten liittymismaksusta päätettiin luopua.

Tehdyt valinnat ja päätökset olivat yksimielisiä.

Hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa nähtiin seuran nettisivut tärkeänä yhteydenpidon väylänä jäsenistöön. Niiden kehittämiseen tullaan panostamaan.  Erityisesti sivuille kaivataan lisää kirjoittajia. Sukuhistoriaan liittyvien haastattelujen sarjaa seuran sivuilla tullaan jatkamaan, johon  sopivaa materiaalia on jo tiedossa. Uuden hallituksen tehtäväksi jää toteuttaa alkavalla toimintakaudella muutakin jäsenistölle suunnattua toimintaa .  Tällaista voisi olla jokin tapahtuma tai vaikkapa perinteinen matka sopivaksi katsottuun kohteeseen.

Sukukokouksen jälkeen pidetty uuden hallituksen kokous valitsi uudeksi sihteeriksi Liisa Lehtosen, taloudenhoitajaksi Nina Tienhaaran sekä tiedotus- ja kotisivuvastaavaksi Mikko Seppäsen.

 

 

Kutsu sukuseuran sukukokoukseen

     Sukuseura Antti Seppäsen jälkeläiset ry : n sääntömääräinen

                                            Sukukokous 

Pidetään lauantaina 10. elokuuta 2019 alkaen kello 14:00. Kokouspaikkana Voipaalan kartano Valkeakoskella.  Kartano on Sääksmäen kirkon lähellä osoitteessa Sääksmäentie 772. 

Seuran varsinaisessa sukukokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus;
  2. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
  3. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa;
  4. valitaan kaksi ääntenlaskijaa;
  5. hyväksytään kokoukselle työjärjestys;
  6. esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja toiminnantarkastajien lausunnot varsinaisten sukukokousten väliseltä ajalta;
  7. päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä;
  8. vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle varsinaisten sukukokousten väliselle kaksivuotiskaudelle, määrätään liittymismaksu ja vuotuiset jäsenmaksut seuraaville kahdelle kalenterivuodelle, vahvistetaan talousarvio kahden seuraavan tilikauden muodostamalle ajanjaksolle;
  9. valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja viisi muuta jäsentä ja neljä yleisvarajäsentä;
  10. valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi toiminnantarkastajaa;
  11. muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli sukuseuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran varsinaisen sukukokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti hyvissä ajoin.

                                                     Sukuseuran hallitus

Tiedoksi sukukokoukseen osallistujalle

Ruokailumahdollisuus sukukokouksen yhteydessä

Sukukokouksen yhteydessä on mahdollista ruokailla hintaan 8 euroa / henkilö.

Ruokana on kermainen lohikeitto / juureskeitto, tuorepala, juusto, maalaisleipä, voi, kotikalja, mehu, vesi.  Kahvi / tee ja sen kanssa mustikkabudapestrulla.

Ruokailuun osallistuvan tulee ilmoittaa asiasta viimeistään elokuun 3. päivään mennessä seuran hallituksen jäsenelle Raimo Mäkiselle puh.  044-7496009 tai sähköposti rampe44@jippii.fi

Kiinnostaako geneettinen sukututkimus?

Sukukokouksen yhteydessä on järjestetty mahdollisuus keskustella geneettisestä sukututkimuksesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista sekä ongelmatiikasta.  Seuran sihteeri kertoo omia kokemuksia DNA-pohjaisesta sukututkimuksesta ja esittelee saamiaan tuloksia Seppäsen suvusta käyttämänsä MyHeritage sukututkimusalustan pohjalta. Tilaisuus toteutetaan sukukokouksen ja ruokailun jälkeen.

Voipaalan näyttelyitä sukukokouksen aikana

Kartanon päärakennuksessa on Voi veljet! -näyttely sukulaisuudesta ja luovuuden erilaisista kasvoista. Taiteilijat ovat kahdesta veljessarjasta: Antti ja Jukka Korkeila sekä Matti, Paavo ja Tarmo Paunu. 

Voipaalan kartanossa on myös mahdollisuus tutustua  Alvar Kolasen valokuvanäyttelyyn Danny ja muita artisteja.  Tämä näyttely on Väenpihalla sijaitsevassa aitassa (lähellä parkkialuetta) ja se on avoinna 11.08.2019 asti.

Voipaalan vanhassa viljamakasiinissa, kuvanveistäjä Elias Ilkan entisessä ateljeessa, Sääksmäentien varressa on kesän aikana esillä Valkeakosken kuvataiteilijat -yhdistyksen jäsenten vaihtuvia näyttelyitä. Kokouspäivänä siellä on katsottavissa  Mari Välimäen näyttely (avoinna 26.7.-14.8.välisenä aikana).

 Muuta nähtävää

Kokousväellä on tilaisuus tutustua Voipaalan kartanon pihapiiriin rakennuksineen.  Kartanon puutarha on barokkivaikutteinen oloissamme harvinainen muotopuutarha. Puutarha on nykyisin lähes alkuperäiseen muotoonsa kunnostettu. Päärakennuksen pohjoispuolella oleva etupiha on puistona kokenut useita muutoksia historiansa aikana. Rakennuksen eteläpuolen terassirakenteet ovat peräisin 1700-luvulta. Voipaalan kartanon puistoissa on voi tutustua mm. useisiin eri puulajeihin.  

 Aivan Voipaalan läheisyydessä sijaitsee Rapolan muinaislinna-alue.  Se on näkemisen arvoinen jo harjunpäältä avautuvine upeine järvinäkymineen Vanajavedelle.  Rapolaan on alueelta hyvä opastus ja hoidetut polut.  Reitti ei välttämättä sovi liikuntarajoitteisille ja huonokuntoisille.  

Tervetuloa!

Ennakkotieto seuran sukukokouksesta

Sukuseuran hallitus päätti kokouksessaan 8. kesäkuuta pitää sääntömääräisen sukukokouksen lauantaina 10. elokuuta 2019.

Sukukokous pidetään Valkeakoskella Voipaalan kartanossa.  Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Merkitkääpä aika kalentereihinne!

Sukututkimus ja DNA-testit

Teetimme vaimon kanssa molemmat DNA-testin MyHeritage sukututkimusalustan kautta.  Innoittajanamme testiin oli vaimoni serkku, joka löysi tätä kautta itselleen uuden sukuyhteyden.  Samanlaisen löydön oli jo aiemmin kokenut oma sukulaistyttöni.  Tähän yllätyksellisten uusien sukulaisten löytämisiin emme puolisoni kanssa panneet toivoamme. Ehkä suurin kannustin oli etnisen taustamme selvittäminen.  Ainakin minua asia kiinnosti kannakselaisten sukujuurieni vuoksi. 

Itse testi oli helppo ja rikosfilmeistä tuttu. Poskea pyyhkäistiin kahdella pumpulitikulla ja kumpikin niistä laitettiin pieneen pulloon, joissa oli jotain nestettä.  Pullot laitettiin palautuskuoreen ja lähetettiin Yhdysvaltoihin Houstoniin.  Tulokset luvattiin 4 – 6 viikon sisälllä. Minä sain omani vajaassa neljässä viikossa ja vaimokin lähes samassa ajassa.

Mitä DNA-testi voi kertoa?

Pitkän aikaa olin suhtautunut DNA:n käyttöön sukututkimuksessa epäilevästi.  Yhteiskunnallisen koulutuksen saaneena ja sellaisen orientaation omaavana ymmärrä perheen ja suvun lähinnä sosiaalisena järjestelmänä, vieläpä hyvin ikivanhana sellaisena.  Tästä syystä biologia ei voi olla se tärkein tarkastelukulma sukuun ja sen historiallisiin kerrostumiin.  Sosiologian oppinnoista mieleen muistui erilaisia sukujärjestelmiä ja sukuun / perheeseen rekrytoimistapoja aivan ulkopuolisista ihmisistä.  Tämä antropologien havainto sai ”vahvistusta” lapsuudessa ja nuoruudessa luetuista seikkailukirjoista, joissa esimerkiksi kalpeanaama ja intiaani tekivät veitsenviilloin ja verellä itsensä toistensa veljiksi.

Suku on jäsentensä muodostama enemmän tai vähemmän kiinteä yhteisö, jonka keskuudessa arvot ja elämänkäsitykset voivat olla erilaisia, mutta jota sitoo yhteen ajallinen ulottuvuus.  Siten  käsitteessä on, mielestäni, oleellisempaa jäsenten emotionaalinen ja historiallinen yhteys sekä sosiaaliset pakot kuin varsinainen biologinen läheisyys.  Vaikka edelleenkin olen samaa mieltä asiasta, olen tullut yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että DNA-tutkimuksen avulla voidaan täyttää perinteisen sukututkimuksen aukkoja ja selvittää suvun ja sen jäsenten etnistä taustaa.  Se ei voi kuitenkaa korvata perinteistä sukututkimusta ja sen lähteitä tai menetelmiä.

 

Etnisen taustan selvittäminen avaa uusia ulottuvuuksia

Minä vakutuin DNA-tutkimusten mahdollisuuksista, kun sen avulla saatiin selville meidän suomalaisten oikea menneisyys ja etninen tausta.  Näin on vedetty matto vanhojen ”tieteellisten totuuksien” alta.  Totuuksien, jotka koskivat meidän sukulaiskansoja ja taustaa.  Tuo vanha tieto  perustui kielitieteen havaintoihin aina 1800-luvulta lähtien.  Niinpä suomalais-ugrilaisuus on nykytutkimuksen valossa lähinnä kielelliseen yhteyteen perustuva käsite.  Geneettinen yhteys näihin kansoihin tulee kysymykseen etupäässä itämerensuomalaisten kansojen osalta.

Mielenkiintoisin tulos omalta kohdaltani olikin juuri tämä etnisyysarvio.  MyHeritagen tulos näet kertoi minun olevan 97,2 prosenttisesti suomalainen. Vaimo sai suomalaisuudestaan täydet 100 prosenttia.  Yllätyksellisesti oma tulokseni kertoi perimässäni olevan 1,7 % eskimoa / inuiittia ja 1,1 % kiinalaista.  Olisin erittäin ylpeä tuosta inuiitti – / kiinalaisperimästäkin ja se jopa selittyisi jotenkin meidän tsuhnien vuosisataisella läheisyydellä siperialaisten kansojen kanssa.  Pienen epäilyksen tulokseni tähän puoleen kylvi kuitenkin vaimoni serkku, joka tuoreeltaan DNA-tulosten tulkintakurssilta palattuaan kertoi, että MyHeritagen tulosiin tältä osin ei välttämättä olisi uskomista. Hänellä itselläänkin oli prosentin luokka keski-amerikkalaista perimää.

 

DNA on monimutkainen asia

DNA-tulosten ja tutkimuksen ymmärtäminen ei ole kovinkaan helppoa tavalliselle kansalaiselle.  Maallikolle riittävän käsityksen asiasta saa kyllä yleistajuisista kirjoituksista, esitelmistä ja teoksista.  Teema on myös suosittu työväen- ja kansalaisopistojen kursseilla.  Itse ilmoittauduinkin Tampereen työväenopistossa ensi helmikuussa pidettävälle ”Geneettisen sukututkimuksen perusteet” -kurssille.  Oletan uskaliaasti, että voin tältä pohjalta jakaa saatua tietoa täällä sukuseuramme sivuillakin.

Olen itse perustanut sivun MyHeritagen palvelimeen. MyHeritageen tulee alati uusien testien tuloksia, mikäli vähäistäkin yhteistä perimää löytyy.  Tästä johtuen tulosten määrä on normaalin käyttäjän kannalta aivan mahdoton. Tuloksia pääsee katsomaan, jos maksaa alustan käytöstä vuosimaksun, joita on kolmea eri tasoa.  Normaalikäyttäjälle riittävä on aivan riitävä se alin, muutaman kympin maksava.

MyHeritage ilmoittaa perimän yhteyden ja sen vahvuuden ensin prosentteina. Mutta sitäkin tärkeämpi on prosentin jälkeen suluissa ilmoitettu cM-arvo.  Siinä on kuulemma nyrkkisääntönä, että luku 100 (cM) kertoo varmasta sukulaissuhteesta.  Sen alapuolelle menevät arvot alkavat heikentää tuloksen luotettavuutta. Asia kannattaa pitää mielessä, ettei turhaan stressaa itseään liialla työllä.

Aion rakentaa sivuilleni sukupuun vanhan sukututkimukseni pohjalta, sen missä kantaisänä on tämä sukuseuramme Antti Seppänen.  Tällä hetkellä Seppäsiä ei ole haaviin tarttunut, muita kuin vanhimman sisareni tytär ja hänen kaksi lastaan. Tuo tulos osoitti, että vanhimmalla sisarellani ja minulla on sama perimä niin isä- kuin äitilinjaa myöten, mikä tiedoksi annettakoon. Itse en toki muuta odottanutkaan.

Äitini sukua olen löytänyt äidin isälinjalta, hänen isoisäänsä liittyen. Löytö liittyi henkilöön, jonka perimän yhteys minuun oli parin prosentin luokkaa ja cM-arvo ylitti sadan.  Hetken tuo löytö tuotti epävarmuutta, koska kyseinen henkilö, jonka sukupuussa esi-isäni nimi esiintyi, oli laittanut aivan toisen puolison äitini isoisälle. Tarkistus osoitti asian olevan juuri näin, sillä isoisän ensimmäinen puoliso oli kuollut 1900-luvun alussa ja leski oli solminut uuden avioliiton seitsemän kuukauden suruajan jälkeen. Tuon

 

Mikä MyHerittage on?

MyHeritage on suosittu sukututkimusalusta.  Se ei ole netissä saatavilla olevista ainoa, mutta se näyttäisi olevan kyllä monipuolisin palvelutarjonnaltaan ja samalla käyttäjäystävällisin.  Pikaisena havaintona vertailuja tehdessäni oli se, että tulokset annetaan niin isä- kuin äitilinjaa myöten ja samalla ns. serkkulinjaakin.  Jotkut palveluntarjoavat rahastavat noista jokaisesta erikseen.  Hieno asia on myös se, että muiden toimijoiden tulokset voidaan halutessa liittää MyHeritage alustalle.  Käytettävissä on myös laaja hakutyökalu, mutta valitettavasti nykyisellään nuo hakujen lähteet sijaitsevat paljolti Yhdysvalloissa.  Se on tietysti etu suvuille, joissa on runsaasti siirtolaisuutta, mutta Seppästen ja äitini puoleisesta kantasuvuista en ole sellaista aktiivisuutta itse tavoittanut.

Sananen vielä MyHeritagen taustasta.  Kyseessä on israelilainen toimija, jonka pääkonttori on Or Yehudassa Israelissa.  Sivukonttorit ovat Israelissa Tel Avivissa ja Yhdysvalloissa Lehissä, Utahissa, ja Burbankissa, Kaliforniassa.  Oma näyteeni lähti postitse Houstonin laboratorioon Texasiin.

Netissä olen törmännyt väitteisiin, että MyHeritage olisi mormonien omistama, mutta se ei pidä paikkaansa.  Tällöin on sotkettu toinen toimija eli FamilySearch, jonka takana ovat mormoonit (The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints).  Näillä on toki vankka kokmus sukutietojen keräilystä mm. Suomesta ja järjestö pitää tabernaakkeliensa yhteydessä usein sukututkimuskeskuksia, joiden käyttö on ollut avointa kaikille.  Heidän alustallaan on myös valtava määrä testattuja, taitaa ylittää yli 20 miljoonan rajan.  Mormooneja karsastan sukututkimuksessa sen johdosta, että heillä on tapana kastaa kuolleita siellä Utahissa omaan uskoonsa.  Minusta se on mautonta ja osoittaa todellista halveksuntaa ja manallemenneitä ja heidän vakaumuksiaan kohtaan.

 

Kiinnostaako oman taustasi selvittäminen?

Jos olet miettinyt tai alat miettiä oman tai läheistesi DNA-testin hankkimista, kannattaa tietysti pohtia asian juriidista ja intiimiteettisuojan puolta. MyHeritage ilmoittaa tuhoavansa kaikki tiedot ja näytteet palvelusta erotessa tai niin vaadittaessa.   DNA-tutkimus saattaa myös paljastaa yllättäviä tuloksia ja siten järkyttää paitsi itseä niin myös läheisiä.  Toki sama mahdollisuus koskee myös tätä perinteistäkin sukututkimusta vaikkapa silloin, kun paljastuu esimerkiksi ottolapsi tai se sukututkimusta koskevien vitsien mustalainen…

DNA-perimän selvittäminen on kuitenkin vaihtoehtona houkutteleva.  Varsinkin, kun testi on nykyisin suhteellisen edullinen.  MyHeritage sukututkimusalustalla se on mahdollista tehdä  tällä hetkellä 59 euron tarjoushinnalla.  Normaalihinta on kympin kalliimpi eli 69 euroa.  Mikäli todella harkitset testiä, suosittelen sen tekemistä juuri MyHeritagen kautta.  Jos mahdollista niin tulokset olisi suositeltavaa pitää julkisina, koska silloin siitä on hyötyä koko sukumme tutkimisen kannalta.  Liitän mielelläni tulokset omalla sivulla hallinnoimaani sukupuuhun.

 

Palataan asiaan

Olen ajatellut tuottaa näille kotisivuille lisää yleistajuisia kirjoituksia DNA-tutkimuksesta ja raportoida myös omia kokemuksia siitä.  Minuun voi ottaa yhteyttä niin puhelimitse kuin sähköpostilla, jos haluat keskustella lisää asiasta.  Tässä näyttäisi myös olevan yksi väylä laajentaa tietoa Myhkyrilä Seppäsistä ja siihen liittyvistä lukuisista muista suvuista.  Mielenkiintoinen kysymys on, voisiko DNA-tutkimuksen kautta selvittää Kannaksen muiden Seppästen geneettistä yhteyttä meihin?  Se on asia, joka on kiinnostanut monia, etenkin Myhkyrilän Seppäsiä ahkerasti tutkinutta Helmi Seppästä.

 

Reino Seppänen

reino.seppanen(at)koti.soon.fi

puh.  040-7074553

 

Sukuseuran matka Venäjälle 2018

Sukuseuramme tämän vuoden retki suuntautui taas Kannakselle.  Kohteiksi oli valittu Terijoki, Siestarjoki, Kronstadt ja Viipuri.  Kaikkiin kyseisiin paikkakuntiin suvullamme on ollut enemmän tai vähemmän kiinteitä yhteyksiä.  Tämänkertaisena matkanjärjestäjänä toimi matkatoimisto Venäjän Matkat, jonka taustalta löytyy Suomi-Venäjä Seura.  Matkan viisumin hankkijana toimi juuri tuo em. ystävyysseura.  Kaikella kunnioituksella seuran ja sen matkatoimiston tärkeälle työlle, mutta kovin notkeasti sen paremmin viisumin hankinta kuin matkan järjestelyt eivät silti toimineet, minkä totean niin Venäjälle suuntautunutta kuin muutakin ulkomaanmatkailua jonkin verran harrastaneena.

Matka toteutettiin 3. – 5. elokuuta siis perjantaista sunnuntaihin tapahtuneena retkenä.  Lähtö oli Tampereelta Sorin aukiolta, mutta kaksi henkilöä saapui sinne pikkubussin matkassa jo Klaukkalasta.  Meitä retkeläisiä oli kaikkiaan 16 henkeä ja matkanjohtajan seuran puheenjohtaja Kari Seppänen.  Automme kuljettajana toimi Petroskoista alkujaan lähtöisin oleva Aleksander ja bussikin oli ihan Venäjän rekisterikilvin varustettu.  Maastouduimme silläkin tavoin Venäjän, näin suomalaisittain ajatellen, aivan käsittämättömän hurjaan liikennekulttuuriin.

Pikkubussimme Mersu oli onneksi ilmastoitu, sillä ulkoilman lämpötila oli lähes koko matkan ajan hellerajalla.

Rajamuodollisuudet Nuijamaalla tapahtuivat menomatkalla kohtuullisen sutjakkaasti.  Matkatavarat kannettiin tulliin, mutta vain joidenkin laukkuja katsottiin hieman tarkemmin. Paluumatkalla niistä ei enää oltu lainkaan kiinnostuneita, mutta rajalla jouduimme kuitenkin odottamaan reilut puolitoista tuntia melkoisen matkustajaruuhkan vuoksi. Matka Nuijamaalta Terijoelle kesti myös odotettua kauemmin, joten matkatoimiston ”väljäksi” kertoma aikataulu petti jo heti alkuunsa.  Siten emme ehtineet tutustua ohjelmamme mukaisesti omatoimisesti Terijokeen ja nauttia lounastakaan.

 

Terijoki ja Siestarjoki

Hotellimme Helios (Gelios venäjäksi) oli oman ilmoituksensa mukaisesti neljän tähden majapaikka, mutta ryhmässämme oltiin aika yksimielisiä siitä, että kaksi tähteä olisi kenties parempi arvio siitä.  Mikään huono hotelli se ei silti ollut; huoneet olivat siistit ja ruoka aivan kohtuullista. Puutteeksi koettiin se, ettei hotelissa ollut infoa kuin venäjäksi.  Onneksi meillä olivat ryhmässä mukana Tommi Tienhaara ja hänen vaimonsa Niina, jotka osasivat venäjää.  Kuljettajamme Aleksanderkin sitä tietysti osasi, mutta suomen kieli oli taas hänen Akilleen kantapää.  Hotelli näytti olevan erityisesti lapsiperheiden suosiossa eikä ihme sillä aktiviteettaja se tarjosi jokaiseen makuun.  Kyseessä oli myös kylpylähotelli, jonka halvat hinnat jättivät kauaksi taakseen Viron kaikki kylpylät.  Hierontaankin se tarjosi noin 6-7 euron hintaan.

Terijoen hotellimme Helios (Gelios)

Meillä ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta helliä kehojamme hieronnoilla tai muilla hotellin tarjoamilla palveluilla.  Illallisen jäkeen suurin osa ryhmästämme suunnisti hotellin ylimpään eli kymmenenteen kerrokseen ja sen ravintolapalvelujen pariin.  Reippaimmat toki lähtivät omatoimisesti tutustumaan Terijokeen joka jalan tai taksilla.  Jossakin vaiheessa iltaa ryhmä  oli jo kokonaisuudessaan koolla hotellin baarissa.  Venäläisten ravintolasalissa  pitämän  tilaisuuden todella äänekäs bassojumputus  karkoitti meidät sinne loppuillaksi.  Ryhmämme onnistui tuhoamaan ravintolan kuivien kuohuviinien varaston kokonaan, joten nukkumaan meno oli paikallaan.

Aamulla aamiaisen jälkeen tapasimme hotellin aulassa lauantaipäivän oppaamme Tatjanan.  Tämä vanha rouva oli niin sanotusti kovan luokan kamaa eli oli tehnyt vuosikymmeniä oppaantöitä entiselle Intouristille.  Hän oli syntyperäinen pietarilainen vai pitäisikö sanoa leningradilainen ja opiskellut suomen kielen sekä ”turismitieteen” paikallisessa yliopistossa.  Olen elämäni varrella tavannut monenlaista matkaopasta, mutta rehellisesti sanoen parhaat heistä ovat ehdottomasti olleet Intouristin oppaita.  Tosin siihenkin porukkaan on kuulunut monenlaista tossunkuluttajaa, mutta monesti esiintymisestä paistoi läpi vahva yliopistokoulutus ja vaadittu vaatimustaso.  Tatjana-rouva kuului juuri tähän oppaiden aateliin.  Hänen ystävällisyytensä, avuliaisuutensa ja erinomainen tietomääränsä maasta, historiasta ja paikkakunnista oli ihailtavaa.

Teimme Tatjanan johdolla toivotun ja edellisenä päivänä toteutumatta jääneen kierroksen Terijoella, käyden välillä vaihtamassa rahaa paikallisessa pankissa.  Minulle, joka olen nähnyt Terijokea vuodesta 1968 lähtien, paikkakunnan kehittyminen ja kasvu oli suorastaan häkellyttävä kokemus.  On ymmärrettävää, että kehitys vaatii veronsa vanhalta, menneeltä ajalta, mutta toisaalta joskus tuo verotus on aivan liian kovaa.  Oppaamme kertoi, etteivät Terijoen vanhat venäläiset pitsihuvilat ole kovin suosittuja ns. uusrikkaiden keskuudessa, vaan niiden restauroinnin sijasta huvilat mieluimmin poltetaan uusien ökyrakennusten jaloista.  Rakennusten, joiden arkitehtoonista arvoa on ainakin minun ollut vaikea ymmärtää.

Matkamme ikävin kokemus minun mielestäni oli Sietarjoen osuus.  Sen piti olla yksi tärkeimmistä retkemme kohteista.  Näin siksi, että isäni ja kaksi tätiäni on syntynyt ja asunut siellä aina vuoteen 1921 asti.  Muutakin sukua on ollut lukuisasti kaupungissa ja etenkin  töissä sen kivääritehtaalla .  Itse jouduin etukäteen, matkatoimiston pyynnöstä, kertomaan tietojani asiasta, mikä synnytti suuria odotuksia Siestarjoen osuudesta matkamme ohjelmassa.  Odotuksissani jouduin pettymään pahasti.  Kaupungissa tehtiin vain kovin lyhyt kiertoajelu, jonkalaisia olen itse kokenut aiemmin jo pari kolme.  Sukututkimukselle tuosta ajelusta ei ollu tuontaivaallista hyötyä!

 

Kronstadt

Sen sijaan kokemani mielipahan korvasi monenkertaisesti käynti Kronstadtissa.  Sekin paikka sivuaa sukumme historiaa, siten että ainakin pari kaukaisempaa sukulaista on ollut töissa Kronstadtin telakalla.  Ja isällänikin on kokemuksia kaupungista vallankumouksen jälkeiseltä kurjalta ajalta.  Jo ajo mahtavaa Pietarin kuusikaistaista patotietä pitkin oli huikaiseva kokemus.  Ja itse kaupunki oli täynnä historiaa ja merkkihenkilöiden jättämiä jälkiä.  Meidän Tatjanamme jakoi tietoa Kronstadtin synnystä ja moninaisista vaiheista kuin kävelevä tietosanakirja. Kaiken takaa paljastui paljasjalkaisen pietarilaisen ylpeys Kronstadtin suuresta menneisyydestä ja sen tärkeydestä historian eri vaiheissa Pietari-Leningradin puolustukselle.

 

Matka patotietä pitkin Kronstadtiin oli huikaiseva kokemus.

Kronstadin sotaisa menneisyys ja merkitys Venäjän laivaston tärkeänä tukikohtana on enää vain sarja merkintöjä historian sivuilla.  Toki vieläkin laivaston aluksia satamassa on, samoin kuin merimiesten koulutusta, mutta Venäjän sotalaivaston merkittävät tukikohdat ovat nykyisin aivan muualla.  Pohjoisen jäämeren, Tyynenmeren ja Mustanmeren sotasatamat ovat maan laivaston kannalta strateegisesti tärkeimmät varuskuntapaikat.  Itämerenkin osalta Kaliningrad on sivuuttanut tärkeydessään Kronstadtin, etenkin kun Venäjän yhteydet ongelmalliseen Itämereen rajoittuvat tällä suunnalla kapean Suomanlahden pohjukkaan.  Tilanne on siis sama mitä ennen toisen maailmansodan syttymistä.  Tässä kontekstissa avautuu ymmärrettäviä näkökulmia maan reagointiin mm. Krimin tapauksen kohdalla.

 

Kronstadtin eräs kauneimmista nähtävyyksistä on ns. Italialainen palatsi. Se rakennettiin Pietari Suuren aikana yhdelle hänen suosikeistaan, ja Aleksanteri Menshikoville hänen ollessa kaupungin ensimmäinen kuvernööri. Entinen piirakkakauppias Menshikov aateloitiin ja hän keräsi arvonimiä, kunniamerkkejä ja rikkauksia, mutta joutui hovin epäsuosioon Pietarin kuoleman jälkeen ja sitä seuranneeseen maanpakoon.

 

Pietari Suuri ihastui aikoinaan Hollannin kanaviin ja Venetsiaan. Hän halusi toteuttaa näitää kulkuväyläíä niin Pietarissa kuin Kronstadtissa. Se oli myös edullinen tapa kuljettaa raskasta sota- ym. materiaalia kaupungin linnoituslaitteisiin ja keskustaan.

Italialainen allas ja vanha satama. Tänne tuotiin Pietariin tarkoitettu tuontitavara ennen kaupunkiin johtavan väylän syväruoppausta.

Kronstadtiin rakennettiin ensimmäinen kuivatelakka vuonna 1752. Telakka oli välttämättömyys laivojen rakentamiselle ja korjauksille.

Laivaston kirjasto Kronstadtin keskustassa.

 

 

Laivoja Kronstadtin satamassa Pietarinpuiston kohdalta katsottuna.

Jos Kronstadtilla ei enää olekaan samaa puolustuksellista merkitystä kuin taannoin, omaa kaupunki kuitenkin valtavan potentiaalin turismin ja vapaa-aikabisneksen näkökulmasta.  Ainakin minä jäin miettimään, miten tällä ihastuttavalla, historiaa täynnä olevalla ja Unescon maailmanperintökohteella on valtavat mahdollisuudet kehittyä todelliseksi rahasammoksi.  Kaupungissa ja siihen liittyvillä saarilla on suorastaan valtava määrä vanhaa ja arvokasta rakennuskantaa, jonka muuttaminen nykyaikaisiksi asuintaloiksi, hotelleiksi ja palvelujen tuottajiksi on suhteellisen helposti toteutettavissa.  Olettaisin, että etenkin Viron Tallinnalle ja kylpylöille Kronstadtista saataisiin hyvin kilpailukykyinen kohde.

 

Oppaamme Tatjana esittelee meille Kronstadin kivistä karttaa eräällä aukiolla.

Oppaamme kertoo, miksi kuvassa olevan kaltainen pata on Kronstadtin lipussa ja vaakunassa. Kun venäläiset joukot nousivat tuolloiselle Retusaarelle, olivat ruotsalaiset keittämässä padalla puuroa ja pakenivat paikalta venäläiset voimat nähtyään. Pata ja puuro jäivät venäläisill.

Tatjana kertoo ryhmäläisille mielenkiintoisesta nähtävyydestä.

 

Kronstadtin muistomerkkejä

Pietari Suuren patsas kaupungin Pietarinpuistossa. Pietari oli eläessään yli kaksimetrinen. Muistomerkissä hän on kuvattu kaksinkertaisessa koossaan.

Barentsinmeren tutkijan Peter Kuzmits Pakhtusovin muistomerkki seisoo Italialaisen palatsin edessä, joka sittemmin toimi navigaattorikouluna.

Amiraali Stepan Osipovitš Makarovin patsas sijaitsee Pietarin puiston reunassa ja Laivaston kirkon aukiolla. Makarov toimi muutaman vuoden Kronstadtin laivastotukikohdan komentajana. Hän hukkui esikuntineen Japanin sodassa laivansa Petropavlovskin ajettua miinaan.  Onnettomuudessa oli osallisena 759 henkeä, joista pelastui vain 80.

 

Kuuluisan merimaalarin Ivan Konstantinovitš Aivazovskin patsas on jonkin matkaa Italialaisesta palatsista. Aivazovski toimi laivaston taiteilijana. Hänen kerrotaan maalanneen yli 6000 teosta.

 

Kronstad on ollut merkittävä sukellusveneiden tukikohta. Kaupungista löytyy hukkuneiden sukellusvenemiesten muistomerkki. Muistomerkin jalustassa on sukellusveneen reliefi ja tekstin vieressä ankkuri, josta puuttuu lenkki kettingille. Se on vertauskuva merimiesten hukkumiskuolemille.

Kronstadtin Merimieskirkko eli ”Pyhän Nikolain Laivastokatedraali”.  Restauroitu kirkko on kaupungin todellinen jalokivi.  Siinä on paljon vaikutteita Istanbulin vanhasta ortodoksikirkosta Hagia Sofiasta, nykyisestä moskeijasta. Vasemmalla pyramidin muotoinen rakennelma, jossa palaa ikuinen tuli sodissa kaatuneiden muistoksi. Venäläiseen tapaan morsiuspari on juuri kuvauttamassa itseään sen edessä.

 

Merimieskirkko sisältä.

Viipuri ja Monrepos

Jätettyämme oppaamme Tatjanan Kronstadtissa bussipysäkille suunnistimme kohti Viipuria.  Edessä oli puuduttava bussimatka, johon jännitystä toi toki Viipuriin johtavan tien hurjalta näyttävä liikenne kuolemaa halveksuvine ohituksineen.  Aina ne eivät olleet onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, mistä vahvana todisteena olivat näkemämme kaksi kolaria, joista toinen vaikutti melko vakavaltakin sekä tienvarressa olleet muistokivet ja ristit.

Viipuriin pääsimme kuitenkin onnistuneesti ja  majoitumme hotelli Druzhbaan aikataulustamme tosin reippaasti myöhässä.  Druzhba on suomalaisille hyvinkin tuttu paikka ja monenlaisten kokemusten sekä muistojen synnyttäjä.  Hotellina se on jo melkoisen kulahtanut, mutta ajoi täysin tämänkertaisen majoitustarpeemme.  Hotellissa nautittu illallinenkin oli hyvä, vaikka joidenkin vatsaa täytti vielä Kronstadtin kiinalaisravintolan kelpo ruoka.

Hotelli Druzhban ovelle pääsy oli vaikeuksien takana.  Parkkipaikka oli täynnä toinen toistaan arvokkaampia autoja ja meno niin hotellissa kuin kaupungilla oli reipasta.  Kävi selville, että Viipurissa vietettiin Leningradin alueen 91-vuotisjuhlallisuuksia.  Niitä kuulemma vietetään joka vuosi hallintoalueen eri kaupungeissa ja Viipuri on alueen toiseksi suurin kaupunki.  Tapahtumatelttoja ja -paikkoja oli ympäri Viipuria.  Niissä oli tarjontaa jokaiselle maulle ja ikäluokalle.  Minulle jäi vahva tunne tapahtuman isänmaallisuudesta eli jälleen osoitus niin maan kun sen kansalaisten kokemasta eräänlaisesta ”piiritetyn linnoituksen” syndroomasta, jonka vahvistumiseen on valitettavasti Suomenkin johto ja etenkin puuhakas puolustusministerimme antanut oman panoksensa.

Hotelli Druzhba Viipurissa (kuva matkailumainoksesta).

 

Illallinen Druzhbassa oli ihan hyvä ja tasokas.  Iltaa ryhmä vietetti hotellin baarissa iloisissa tunnelmissa.  Huuli lensi tuttuun tapaan ja välillä kävimme ulkopuolella katsomassa venäläisten juhlapäivän hienon ilotulituksen.  Hääpäiväänsä viettäneelle Lindströmin pariskunnalle laulettiin eräs C.M. Bellmanin laulu, joka hiljensi hetkeksi baarin hektisen tunnelman ja siihen liittyvän puheensorinan.  Karjalan kansan jälkikasvukin osoitti laulun voiman ja Karjalaisten laulun sanojen totuudenmukaisuuden.

 

Ryhmäläisiä Druzhban baarissa.

Aamiaisen ja huoneiden luovutuksen jälkeen jäimme hotellin aulaan odottamaan Monrepos`n puiston opastamme.  Odottaa saimmekin tovin ja opas saapui viimein paikalle kuljettajamme Aleksanderin otettua yhteyttä matkatoimistoomme Suomessa.  Oppaan saavuttua vihdoin taksilla Druzhbaan, kävi selville, että hänelle oli annettu aivan eri aika kuin mikä oli meidän ohjelmassamme.  Jälleen yksi helmi matkatoimiston mokien nauhassa. Opas teki ryhmän toivomuksesta pienen kiertoajelun Viipurissa, jonka jälkeen suunnistimme Monrepos`n puistoon.  Neljä henkeä ei puistoon lähtenyt, vaan suunnistautui kaupungille omatoimiseen tutustumiseen ja ostoksille.

 

Ryhmäläisiä Monrepos`n portilla, joka sekin on restauroitavana. Oppaamme Nina kolmas oikealta.

Olin etukäteen kuullut ja lukenut, miten Monrepos oli muka raiskattu ”avohakkuilla” ja muilla voimaperäisillä toimilla.  Minulle taas muodostui tutustumisemme aikana kuva hyvinkin tavoitteellisista toimista, joilla puisto pyritään saattamaan alkuperäiseen asuunsa.  Puiston pitäisi olla valmis ensi vuonna, joten arviointi sen tavoitteista jäi jo tehdyn työn ja puistossa esillä olleiden havainnekuvien varaan.  Mutta jo nyt näkyvästä sai jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin pyritään. Paljon oli jo käytäviä ja istutuksia valmistunut.  Kriitikoidenkin näkökohdan toki ymmärtää sillä samanlaista keskustelua on käyty Tampereellakin mm. Hämeenpuiston ja Hämeenkadun lehmusten kaatamisen yhteydessä.  Hämeenpuiston kohdalla kritiikki vaimeni, kun ihmiset näkivät miten lahoja suurin osa kaadetuista puista oli.  Nyt uusien puiden kasvaessa ja tuuhentuessa maisema alkaa vähin erin palata ennalleen.  Todennäköisesti näin tulee käymään myös Monrepos`n kohdalla.

 

Yksi puiston uudistamiseen liittyvstä havainnekuvista.

Puiston uusiminen on itse asiassa hyvinkin suuri projekti.  Hankkeen budejtti on peräti 29 miljoonaa euroa. Suurin osa siitä tulee lainana Kansainväliseltä jälleenrakennus- ja kehityspankilta ja osa Venäjän valtiolta.  Saimme oppaamme Ninan johdattamalla kierroksella hyvän käsityksen puiston historiasta ja sen uudistamisesta.  Kävimme myös uudelleen rakennetulla ”Neptunuksen temppelillä” jossa esitimme Annikki Tähden tunnutuksi tekemän laulun Monrepos`n puistosta.  Tuo temppeli on jo kolmas paikalle rakennettu ja nykyinen on lahja eräältä rakennusyhtiöltä.  Suomenaikainen tempeli rapistui ja se purettiin jo neuvostoaikana. Tilalle rakennettu tuhoutui taas tuhopolton vuoksi.

Ryhmäläiset virittelevät laulua Neptunuksen kappelilla.

 

Itse sain tuta puistossa hyvin erikoisen tapauksen.  Neptunuksen temppelillä huomasin, että kenkäni koroissa oli jotain häikkiä. Ne olivat murtentumassa pois eli jokin syövyttävä aine tuhosi kenkien pohjia.  Niinpä jouduin ostamaan Viipurin kauppahallista uudet kengät, kun kummassakaan kengässä ei ollut jäljellä sen paremmin anturoita kuin korkojakaan.  Koska kenellekään muulle ryhmäläiselle ei käynyt samoin, päättelin syövyttävän aineen tulleen jostain sivummalta, kun kävin kuvaamassa kohteita lähempää.  Erittain merkillinen tapaus!

Monrepos-puiston jälkeen menimme syömään uudelleen syntyneeseen ravintola Espiään .  Ruoka ravintolassa oli erinomaista!  Nautimme borshkeittoa ja pääruokana kijeviläistä kanaa.  Kuten tunnettua tämän friteeratun ruuan sisällä on voin mehustamaa kanaa.  Samannimisenä ruokaa valmistetaan toisillakin resepteillä.  Nimestään huolimatta ruoka ei ole lähtöisin Kijevistä eikä edes Ukrainasta, vaan New Yorkista.

 

Uudelleen rakennettu ravintola Espilä Torkkelinpuistossa Viipurissa. Ravintola avattiin joulukuussa 2016. Ravintolan perusti viipurilaiset kahvilayrittäjät Konstantin ja Larisa Fomitsev.

Torkkelin puistossa sijaitsevalla ravintola Espilällä on Viipurissa pitkät suomalaiset juuret.  Ne  ulottuvat aina vuoteen 1868, jolloin paikalle nousi hotelli-ravintola  Belvédére.  Rakennus kuitenkin tuoutui 1887 tulipalossa ja tilalle rakennettiin sittemmin uusi ravintolarakennus, joka sai nimekseen Esplanaden.  Myöhemmin nimi vaihtui Espiläksi.   1930-luvulla rakennusta saneerattiin 160-paikkaiseksi.  Sodassa ravintola tuhoutui ja vanhan Espilän muistoa elvytettiin Helsingissä sijainneella kabaree-tyylisellä ravintola Espilällä.  Itsekin kävin siellä muutaman kerran Kauniaisissa oleiluni aikana vuosina 1966 – 1968.

Espilässä tapahtuneen ruokailun jälkeen meillä oli vielä jonin verran aikaa ostoksiin.  Siinä ehdinkin tehdä em. kenkäostokset ja täydentää muutenkin varastoa kotimaata varten.  Lisää ostoksia oli tilaisuus tehdä vielä Rättijärvelläkin.  Hyvin näyttivät ryhmäläiset sitäkin mahdollisuutta hyödyntävän.

Tämä Kannakselle ja Suomenlahden perukkaan suuntautunut matka onnistui mielestäni oikein hyvin, josta kaunis kiitos kuuluu mukavalle matkaseurallemme.  Pieniä pettymyksiä tietysti oli matkassa mukana, kuten yleensä aina kaikilla reissuilla.  Asian voisi kiteyttää kaunisäänisen matkakumppanimme Helena Pulkkisen laulaman ”Riepumatto”-laulun sanoin, etteivät kirkkaat väritkään olisi´niin kirkkaita ilman tummia raitoja.  Eikä niitä tummia raitoja tällä matkalla ollut edes kovinkaan montaa.

 

Ryhmä hotelli Druzhban portailla sunnuntaina. Kuvasta puuttuu Lindströmin pariskunta.

 

Reino Seppänen

Teksti ja kuvat

Kronstadt – historiallisia nähtävyyksiä Suomenlahden perukassa

Suomenlahden perukassa sijaitsevalle Retusaarelle (venäjäksi Kotlin) perustettiin vuonna 1703 linnoitus suojaamaan Pietarin kaupunkia mereltä tulevilta laivastohyökkäyksiltä. Se sai nimekseen Kronslot (Kruunulinna).  Ennen vuonna 1700 alkanutta Suurta Pohjansotaa toimi Retusaari lähinnä kivennapalaisten laidunalueena. Pietari Suuren vuonna 1723 antamalla käskyllä linnoituksen yhteyteen perustettiin kaupunki, jonka nimeksi tuli Kronstadt (Kruunukaupunki). Varuskunnan ja sataman lisäksi kaupunkiin perustettiin myös telakka ja se kasvoi siten, että 1700 ja 1800-lukujen vaihteessa siellä oli noin 17 500 merisotilasta ja 7 000 siviiliä.

 

kronstadt

Etualalla Pietari Suuren linnake. Taustalla Kronstadtin pääsaari.

Vuonna 1824 Pietaria koettelivat poikkeuksellisen pahat tulvat, jotka nostivat meren pintaa kaupungin rannoilla neljä metriä. Sen seurauksena alettiin rakentamaan tulvapatoa kaupungin suojaksi ja samalla Kronstadtin linnoitusta laajennettiin rakentamalla keinotekoisia saaria ja sijoittamalla niille uusia linnoituksen osia. Koko yli 300 vuotisen historiansa ajan Kronstadt on säilynyt valloittamattomana ja vahingoittumattomana.

Esimerkiksi muita Suomenlahden merilinnoituksia koetelleet Oolannin sodan (1854 – 1856) taistelut eivät ylettyneet Suomenlahden kaukaisimpaan perukkaan asti. Kronstadtin merisotilaat (matruusit) osallistuivat 1917 aktiivisesti Venäjän lokakuun vallankumoukseen ja tsaarivallan kaatamiseen. Mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin, 1921, nousivat matruusit siellä kapinaan neuvostovaltaa vastaan. He vastustivat bolshevikkien perustamaa yksipuoluejärjestelmää ja vaativat paluuta vallankumouksen alkuperäiseen tavoitteeseen vapaasti valittujen neuvostojen vallasta. Bolshevikkihallitus lähetti Lev Trotskin ja Mihail Tuhatsevskin johdolla yli 100 000 miehen vahvuisen armeijan kukistamaan kapinalliset.

Matruuseja Kronstadtissa oli tuolloin vain noin 27 000, joten tappio oli täydellinen ja nopea. Noin 8 000 kapinallista onnistui pakenemaan jään yli Terijoelle ja arviolta noin 1 600 heistä asettui lopullisesti asumaan Suomeen. (Kaikista edellä mainituista henkilömääristä esiintyy paljonkin toisistaan eroavia tietoja, joten lukemat ovat lähinnä suuntaa-antavia.)

Toisen maailmansodan aikana Kronstadt pysyi koko sodan ajan Neuvostoliiton hallinnassa ja oli siten osaltaan vaikuttamassa siihen, etteivät natsi-Saksan joukot onnistuneet tunkeutumaan Leningradin kaupunkiin.

Nykyisin Kronstadt on 43 000 asukkaan kaupunki, joka kuuluu Pietarin alueeseen. Tulvapadon ja Pietarin kaupungin ympärille rakennetun itäisen kehätien ansiosta saarelle on nykyään myöskin maantieyhteys. Kaupungissa on merkittäviä  historiallisia rakennuksia, joista tunnetuin lienee Laivaston katedraali eli Merikirkko, jonka upeasti koristeltu kupoli kohoaa 70 metrin korkeuteen. Se oli valmistuessaan vuonna 1913 Pietarinkirkon jälkeen Venäjän toiseksi suurin kirkko. Hyvällä säällä kirkon mahtava siluetti näkyy meren yli aina Terijoelle asti.

Osia Kronstadtista on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kari Seppänen