Sukukokous Voipaalassa 2019

Sukuseuramme neljäs sukukokous pidettiin lauantaina 10. elokuuta 2019 Voipaalan kartanossa Valkeakoskella. Aurinkoinen sää suosi tilaisuutta ja Voipaalan puisto oli kauneimmillaan. Puiston lisäksi osallistujilla oli tilaisuus nauttia paikan runsaasta taidetarjonnasta.

Varsinaisessa sukukokouksessa seuran johto muuttui ja tapahtui sukupolven vaihdos. Seuraa sen alusta asti johtanut Kari Seppänen vetäytyi ja puheenjohtajaksi valittiin Tommi Tienhaara. Varapuheenjohtajaksi valittiin Raimo Mäkinen.

Uuteen hallitukseen tulivat Mirja Anolin, Liisa Lehtonen, Paula Parikka, Mikko Seppänen ja Nina Tienhaara. Varajäseniksi valittiin Jari Kuosmanen, Hilkka Kyhäräinen, Jarmo Kyhäräinen ja Taina Mäkinen. Hallitus kokoontuu varajäsenineen.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Reino Seppänen ja Tarja Seppänen.

Yhdistyksen jäsenmaksuksi päätettiin 10 euroa /vuosi, joka peritään kalenterivuosittsin. Uusien jäsenten liittymismaksusta päätettiin luopua.

Tehdyt valinnat ja päätökset olivat yksimielisiä.

Hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa nähtiin seuran nettisivut tärkeänä yhteydenpidon väylänä jäsenistöön. Niiden kehittämiseen tullaan panostamaan.  Erityisesti sivuille kaivataan lisää kirjoittajia. Sukuhistoriaan liittyvien haastattelujen sarjaa seuran sivuilla tullaan jatkamaan, johon  sopivaa materiaalia on jo tiedossa. Uuden hallituksen tehtäväksi jää toteuttaa alkavalla toimintakaudella muutakin jäsenistölle suunnattua toimintaa .  Tällaista voisi olla jokin tapahtuma tai vaikkapa perinteinen matka sopivaksi katsottuun kohteeseen.

Sukukokouksen jälkeen pidetty uuden hallituksen kokous valitsi uudeksi sihteeriksi Liisa Lehtosen, taloudenhoitajaksi Nina Tienhaaran sekä tiedotus- ja kotisivuvastaavaksi Mikko Seppäsen.