Vuosi on taas kerran vaihtumassa. Meidän sukuseurallemme alkava vuosi on järjestyksessä viides toimintavuosi. Pitää toivoa, että tämä suhteellisen uusi sukuseuramme saisi alkavan vuoden aikana uusia tuulia purjeisiinsa. Se tietenkin edellyttäisi niin kasvavaa aktiivisuutta kuin jäsenistöäkin. Seuran hallitus lähti kesän sukukokouksen hyväksymässä vuoden 2016 toimintasuunnitelmassa hyvin realistiselta pohjalta tulevaa toimintaa kaavaillessaan. Vuoden 2015 aikana oli kaksi merkittävää tilaisuutta, jotka kiinnostivat ja vetivät jäsenistöämme; talven teatteriretki sekä kesän sukukokous. Sopii toivoa, että alkavanakin vuonna päästään vastaavaan.

Seuramme jäsenet voisivat tietysti kurkistaa tulevaan noudattaen esi-isiemme ja -äitiemme tapoja. Juuri alkavan vuoden katsottiin olevan parasta aikaa tulevaisuuden ennustamisessa. Enteitä tulevasta etsittiin monella tapaa. Erityisen kiinnostavia olivat vuoden satoon liittyvä tieto, jos nyt tiedoksi povausten ja taikojen tuloksia voidaan laskea. Uteliaisuus tulevaan kohdistui myös kaikkeen läheiseen, perheen, suvun ja kyläyhteisöön liittyvään. Enteitä etsittiin niin syntymistä, kuolemista ja parin etsimiseen liittyvistä asioista.

Varsinaiset uuden vuoden taiat ja enteiden katselu noudatti Karjalassa hyvin pitkälle samoja tapoja mitä läntisessäkin Suomessa. Lyhteiden katolle heittoa ja karjan käyttämistä taikojen välineenä on löytynyt kerätyn perimätiedon mukaan monelta suunnalta maassamme. älineinä ennustuksissa käytettiin mitä moninaisempia esineitä ja asioita. Peilejä käytettiin niin sulhasen kuvan etsimiseen kuin lähipiirin kuoleman ennustamiseen. Ennustamisessa juuri uudenvuoden yö oli keskeisintä aikaa. Tuon yön tärkeyden ymmärrys syntyi siitä, että vuosi oli syntymässä ja sen tapahtumat olivat ikään kuin valmiina vuoden sisällä ja läsnä vuoden alussa. Ne piti vain saada ilmi jollain keinoin. Vuoden ensimmäisenä yöntä tehtiin taiat ja kuunneltiin ulkoa kuuluvia ääniä. Se mikä tulkinta asioille annettiin riippui tietysti paljon asianomaisen ja lähipiirin toiveista ja haluista.

On paikallaan kuitenkin muistuttaa, että vuoden alku ei meidän suomalaisessa kansanperinteessä ole aina ymmärretty tammikuun alkuun sijoittuvaksi. Keskiajalla, siis vielä suhteellisen myöhään, vuoden päättyminen ja uuden alkaminen sijoitettiin johonkin lokakuun loppuun. Vuoden ymmärrettiin loppuvan, kun satokausi ja syysteurastukset olivat päättyneet. Tosin Ruotsissa ja siis meillä Suomessakin siirryttiin jo 1300-luvulla juliaaniseen kalenteriin, mutta vuoden vaihtumisen ymmärtäminen keskellä talvea otti kansan keskuudessa oman aikansa. Tiedonkulku ja uuden tiedon sulatteleminen kun ei tuolloin ollut kovin nopeatempoista. Virallisestikin sen ymmärtäminen kesti yllättävän pitkään, noin parisataa vuotta. Tilivuoden alkaminen tammikuun alusta kun päätettiin vasta 1500-luvulla.

Hyvää ”tili- ja toimintavuoden” alkua kaikille sukulaisille ja sukuseuramme ystäville!

Hyvää ja Onnellista vuotta 2016 teille kaikille!

Reino Seppänen
sukuseuran sihteeri

Sukuseura Antti Seppäsen jälkeläiset ry:n sukutapaaminen ja sääntömääräinen sukukokous pidettiin lauantaina 15. elokuuta 2015 Valkeakoskella Hakapirtillä.  Aurinkoinen kesäsää suosi tilaisuutta, johon oli ilmoittautunut 34 seuran jäsentä.  Myös suvun jälkikasvua ilmaantui ilahduttavasti paikalle.  Kannakselaisia perinteitä vaalien yhdessäolo muodostui rattoisaksi tapaamiseksi, jossa vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin menneitä ja kerrottiin juttuja.

Tilaisuudessa nautittiin maittava keittolounas, vaihtoehtoina olivat lohikeitto ja kasvissosekeitto.  Sukukokouksen jälkeen pidettiin jo perinteiseksi muodostunut tietoklpailu ja juotiin kakkukahvit.  Katja Jaakkolan ja Mikko Seppäsen vetämän tietokilpailun voitti tällä kertaa tiimi nimeltä ”Yksi kynä”.  Se koostui lähinnä Tienhaaran sukuhaarasta. Halukkailla oli mahdolliuus myös saunomiseen Hakapirtin makoisissa löylyissä.  Muutama rohkea uskaltautui kokeilemaan myös melko vilpoisen Mallasveden syleilyä.

Varsinainen sukukokous valitsi uudelleen seuran puheenjohtajaksi Kari Seppäsen.  Seuran hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi Mirja Anolin, Jari Kuosmanen, Sari Peltomäki, Reino Seppänen ja Heli Väistö.  Hallituksen yleisvarajäseniksi tulivat Paula Parikka, Pekka Piepponen, Mikko Seppänen ja Tommi Tienhaara. Toiminnantarkastajiksi valittiin Taina Mäkinen ja Katja Jaakkola sekä varalle Jarmo Kyhäräinen ja Juha Väistö.

Sukukokous kutsui, hallituksen esityksestä, seuran kunniajäseneksi sen vanhimman jäsenen, 93-vuotiaan Aino Piepposen.  Aino on omaa sukua Seppänen ja syntyperäisiä Terijoen tyttöjä.

Toimintasuunnitelmassa seuraavalle kahden vuoden jaksolle hallitus velvoitettiin selvittämään matkojen järjestämisen mahdollisuutta.  Viimetalvisen onnistuneen teatteritapaamisen uusiminen pyritään myös toteuttamaan.

Kaunis sää suosi tälläkin kertaa sukutapaamista. Uusia tulijoita odoteltiin pihamaalla Hakapirtin edustalla.

Hakapirtti Valkeakoskella oli aikoinaan eräs Yhtyneiden paperitehtaiden edustus- ja kokoustiloista. Nyt kiinteistöt ja alueen omistaa Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 r.y.

Sukuseuran vanha hallitus piti kokouksen ennen tapaamisen ja varsinaisen sukukokouksen alkua.

Kokousväelle maistui maittava keittolounas.

Puheenjohtaja Kari Seppänen (seisomassa oikealla) avaamassa varsinaista sukukokousta.

Katja Jaakkola vetämässä tiukaksi muodostunutta tietokilpailua, jonka voitti tiimi nimeltään "Yksi kynä".

Tiimit ahkeroimassa visaisten kysymysten parissa.

Seuran kunniajäsenen, Aino Piepposen, merkeissä juodut kakkukahvit maistuivat niin pienille kuin suurille juhlijoille.

Hakapirtin sauna oli niin näöltään, kooltaan kuin löylyiltään aivan mahtava!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Me kannakselaisten jälkeläiset emme voi viedä joulun muistokynttilöitämme esi-isiemme haudalle.  Mutta voimme kunnioitta heitä, vuosisatojen aikana poisnukkuneita, hautausmaiden muistomerkeillä.

etty tätä tarkoitusta varrten.

Sukuseuramme sihteeri Reino Seppänen on julkaissut esikoisromaaninsa Kustannus HD:n kustantamana.  Teos on kuvaus sodanjälkeisestä pienestä kylästä hämäläisen teollisuustaajaman, nimeltä mainitsemattoman kauppalan, kyljessä. Kyseisen kylän valtaavat evakot, siirtokarjalaiset, jotka muodostavat nopeasti sen enemmistön. Teos on kertomus evakkojen ja hämäläisten yhteiselon sujumisesta.  Samalla se on myös kuvaus suurien ikäluokkien lapsuudesta. Kerronnan taso on kehittyvän lapsen ja nuorukaisen, Juhanin, näkökulma. Aikakausi on uudesta raskaana. Sitä enteilee myös vanhan koulujärjestelmän korahtelu muutoksen kourissa.

Kirjan takakannessa todetaan, ettei tuon hämäläiskylän rikkaus ollut kauneudessa, historiallisissa arvoissa tai siellä syntyneissä neroissa, vaan sen kiehtovissa asukkaissa ja aikanaan niin perin omaperäisessä elämässä. Teosta luonnehditaan pientä hämäläiskylää kuvaavaksi karjalaiseksi rapsodiaksi.

Kirja on fiktiivinen kertomus, jonka materiaalia ovat olleet tekijän omat kokemukset, runsas hämäläisalueen tarinaperinne ja kirjoittajan vilkas mielikuvitus. Yhdeltä osin teos kuvaa siirtokarjalaisten juurtumisesta uuteen kotipaikkaan, mutta samalla se on kertomus sodanjälkeisestä asuttamisesta ja yhteiskunnan nopeasta muutoksesta. Kuten takakannen teksti kertoo, teos on samalla sielunmessu yhden alueellisen kulttuurin, kannakselaisuuden, katoamiselle. ”Hämäläinen kylä ja karjalaisuus on osa suomalaista menestystarinaa, jossa maakuntien erityispiirteet ja ominaisuudet hioivat toistensa särmät. ”

Vaikka kylä elikin elämäänsä suuren teollisuustaajaman, kauppalan, kyljessä, perinteisen maalaiselämän realistisuus oli arjessa läsnä. Lasten elämä rehoitti monesti vapaana kuin rikkaruohot kylätien varressa. Luonto veti kasvavien kiinnostusta mangneetin tavoin ihmislajin suvunjatkamisen saloihin. Vastauksia saatiin useimmiten vain kavereilta eikä aina niin oikeitakaan…

Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin pitää kesän sukukokouksessa ennallaan eli viidessätoista eurossa     (15 €).  Nyt on aika maksaa kuluvan vuoden jäsenmaksut ja myös mahdolliset rästit viimevuodelta seuran tulevan toiminnan rahoittamiseksi.
Jos et muista oletko maksanut viime vuoden jäsenmaksun, voit tiedustella asiaa jäsenasiainhoitaja Jari Kuosmaselta.

Maksun voi suorittaa tilille:
Antti Seppäsen jälkeläiset ry
FI24 5721 1520 2553 60

Historiassa Myhkyrilän Seppästen menstyksekkäin ajanjakso ajoittuu Ruotsin kuningaskunnan suurvalta-aikaan.  Tuolloin maan hallitsijat hankkivat mainetta ja uusia mantuja ympäri Itämerta tapattaen siinä ohessa merkittävän määrän kansalaisiaan.  Tykinruokaa tarvittiin jatkuvasti ja kuten tunnettua sotiminen on kallista.  Erityisen kallista oli varustaa ratsumies sotimaan maan ja sen hallitsijan puolesta.  Myhkyrilän Seppäset toimivat tältä osin hovin alihankkijoina eli tila varusti yhden ratsumiehen maan loputtomiin sotiin ja sai siitä hyvästä verovapauden.  Tällaisia tiloja sanottiin rustholleiksi eli ratsutiloiksi (ruotsiksi rusthåll). 

Rustholli oli niin sanotun ruotujakolaitoksen osa.  Ruotujärjestelmä oli voimassa 1600-luvulta aina siihen asti, kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1808-1809 käydyssa Suomen sodassa.  Oli yleistä, että ratsupalvelukseen eivät menneet rusthollin omat miehet, vaan siihen  värvättiin suvun ulkopuolinen sotija.  Näin tekivät myös Seppäset Myhkyrilässä.  Aimo Seppänen kertoo sukukirjassaan erään tilan varustaman ratsumieheksi värvätyn olleen nimeltään Jaakko Sonni.  Viehättäviä nuo savo-karjalaiset sukunimet.  Voi vain arvailla, millä ominaisuuksilla tuo sukunimi on aikoinaan syntynyt…

Suuren Pohjan sodan seurauksena Ruotsi menetti rajusti alueitaan niiden mukana myös Karjalan ja Inkerinmaan.  Tuo ns. Pohjan sotahan tunnetaan myös nimellä Iso Viha.  Uusi raja tuli kulkemaan suurin piirtein nykyisen rajan mukaisesti.  Kannaksen väestölle sota ja rauha olivat kohtalokkaita.  Sota autioitti Kannasta ja rauhan tultua suuri osa tilallisista menetti hallintaoikeutensa omiin maihin ja rakennuksiin Venäjän keisareiden jakaessa tiloja suosikeilleen.   Tämän lahjoitusmaa -politiikan seurauksena myös Myhkyrilän Seppäsistä tuli entisen tilansa vuokraviljelijöitä. 

Itse sota, tämä Suuri Pohjan sota, alkoi Ruotsin kannalta onnellisissa merkeissä.  Yksi alkuvaiheen menestyksistä oli vuonna 1700 käyty Narvan taistelu.  Siinä Ruotsin armeija kukisti määrällisesti ylivoimaisen vihollisen.  Vankeja saatiin niin paljon, että niitä vartioimaan ei riittänyt joukkoja.  Niinpä aseiden luovutuksen jälkeen vangit laskettiin vapaiksi. 

Narva -nimisiä paikkakuntia on täällä pohjanperukoilla useita.  Tunnetuin on tietysti tuo sodat kokenut Viron rajakaupunki.  Vesilahden kunnassa, lähellä Tamperetta, sijaitsee myös perin vireä Narva -niminen kylä.  Kylän elämänsykkeen keskuspaikkoja on Narvan seurantalo Tähti osoitteessa Räätälintie 4.  Lukuisat ovat ne tilaisuudet, joita sen katon alla on pidetty.  Nyt tuo maineikas seuratalo saa kunnian toimia sukuseuramme sukukokouksen ja -tapaamisen pitopaikkana. 

Edellinen sukutapaaminen onnistui läsnäollleiden mielestä erinomaisesti.  Kaunis kesäpäivä ja Vanajaveden leppeät maisemat loivat upeat puitteet hauskalle yhdessäololle.  Suurehkossa porukassa oli monelle ennestään tuntemattomiksi jääneitä ihmisiä.  Palautteesta viisastuneena tässä Narvan tilaisuudessa toteutetaan nyt ihmisten esittely, jolloin jokainen voi sijoittaa oudon henkilön ”kartalle”  vai pitäisikö sanoa sukupuuhun? 

Tilaus ilmojen haltijoille tapaamista suosivasta säästä on jo lähetetty.  Eipä siis muuta kuin suunta kohti Vesilahtea ja Narvankylää.  Tervetuloa ystävät!  Niin tutut kuin tutuiksi tulevat. 

Reino Seppänen

Ensimmäinen toimintakausi on nyt takana. On sukuseuramme ensimmäisen varsinaisen sukukokouksen aika. Sukukokouksessahan valitaan uusi seuranhallitus ja päätetään muista sääntömääräisistä asioista.  Samassa yhteydessä vietämme myös viimekesäiseeen tapaan mukavaksi tapahtumaksi osoittautunutta sukutapaamista.  Kaikki Antin jälkeläiset niin jäsenet kuin jäsenyyttä miettivät, tervetuloa Vesilahden Narvaan!