Aihearkisto: Blogi

Miten Seppäsistä tuli Muolaassa donataarien alamaisia

Seppäsen suvun mahtiaika Muolaan Myhkyrilässä Punnusjärven rannalla ajoittuu Ruotsin suurvalta-aikaan. Talo oli tuolloin ratsutila eli rustholli. Se kustansi Ruotsin kuninkaiden lukuisiin turhiin sotiin yhden rakuunan varusteineen ja sai siitä hyvästä tilalle verovapauden. Suuri Pohjansota seurauksineen romahdutti Myhkyrilän Seppästen sosiaalisen aseman niin kuin suuren joukon Kannaksen talonpoikia.

Tuo romahdus tapahtui Venäjän valloitettua tsaari Pietari Suuren aikana Kannaksen ja lopultamyös koko Suomen. Tätä aikaa kutsutaan maamme historiassa Isoksi vihaksi mutta myös suureksi Pohjansodaksi..

Pietari_Suuri

Tsaari Pietari Suuri

Kahina alkoi, kun Ruotsin viholliset Venäjä, Tanska ja Puola liittoutuivat vuonna 1700 ja hyökkäsivät Ruotsin kimppuun. Liittoutuneiden oletuksena oli maan nuoren kuninkaan Kaarle XII heikkous. Mutta aluksi kävikin toisin. Ruotsi aloitti voitokkaat sotatoimet liittolaisia vastaan. Tanska ja Puola pakotettiin rauhaan ja Venäjä kärsi Narvassa perusteellisen tappion. ”Soturikuninkaaksi” Ruotsissa tituleeratun Kaarle XII strategisen nerouden kyseenalaisti kuitenkin hänen toimintansa Narvan voiton jälkeen. Maan armeijan vieminen Ukrainaan ja siitä seurannut tuho Pultavassa synnytti uuden tilanteen. Jossa rauhan tehneet Tanska ja Puola julistivat Ruotsille uuden sodan. Pultavan voitto avasi Pietari Suurelle vapaat kädet Suomen suuntaan. Kenraalimajuri Carl Gustav Armfeltin johtamat heikot voimat eivät kyenneet estämään venäläisten etenemistä ja Suomen alue joutui pitkäkestoisen miehityksen uhriksi. Ruotsi solmi kalliiksi ja katkeraksi käyneet rauhat ensin sotaan uudelleen liittyneiden Tanskan ja Puolan kanssa sekä viimein, vuonna 1721 Venäjän kanssa. Tässä ns. Uudenkaupungin rauhassa Suomen itäraja tuli kulkemaan likipitäen nykyisen rajalinjan mukaan.

Rauhan seurauksena komento Kannaksella muuttui. Vaikka valloitettua aluetta ja sen asujamistoa ei kohdeltukaan ensi alkuun samalla tavoin kuin kanta-Venäjällä, muuttui aikaa myöten vapaiden talonpoikien asema osin jyrkästikin. Tähän oli vaikuttamassa käytäntö Venäjällä, missä ei ollut itsnästä, maata omistavaa talonpoikaistoa. Maassa vallitsi ikiaikainen maaorjuus, jonka vuoksi talonpojat nähtiin isännän eli donataarin omaisuutena. Vaikka osin Kannaksen talonpoikien asema kurjistui ja raakojakin esimerkkejä heidän kohtalostaan löytyy, pelastuivat he tältä venäläiseltä tulkinnalta. Venäjän keisarinnan Elisabet antoi vuonna 1743 julistuksen, jonka mukaan ns. vanhassa-Suomessa eli Venäjän valloittamilla Ruotsin alueilla piti noudattaa vanhaa Ruotsin lakia. Se ei taas tuntenut minkäänlaista maaorjuutta.

Tätä julistusta eivät donataarit hyväksyneet. Toisaalta heitä on helppo ymmärtää oman aikansa kontekstissa. He ihmettelivät miksi läntisessä osassa valtakuntaa talonpojilla oli oikeuksia ja vapauksia, joita emämaan musikoilla ei ollut. Näitä yritettiinkin jatkuvasti kaventaa ja rajata. Alkuvuosien suhteellisen rauhallisen ajanjakson jälkeen alkoi syntyä riitoja ja jopa rankkoihin tuomioihin johtaneita selkkauksia. Donadaarit ja heidän voudit pykivät soveltamaan samoja pelisääntöjä kuin mihin olivat tottuneet Venäjällä. Sitä taas eivät tsuhnat suvainneet.

Elisabetin julistuksen seurauksena Kannaksen talonpojat saivat samalla oikeuden ajaa etujaan ja asioitaan tuomioistuimissa ja virastoissa. Tätä oikeutta ei ollut venäläisillä maaorjilla. Tsuhnat taas käyttivät tuota oikeutta hyvinkin ahkerasti puolustaessaan etujaan. Keisarin antamia donaatioita oli kahdenlaisia. Rälssi antoi omistusooikeuden lahjoitettuun maahan joko maaräajaksi tai ikuisiksi ajoiksi. Tällöin talonpojat menettivät oikeutensa maan hallintaan ja joutuivat vuokraviljelijän eli lampuodin asemaan. Toinen tapa lahjoitukseen oli valtion verotusoikeuden siirtyminen donataarille. Aikoinaan asetettiin ns. Walleenin komitea tutkimaan lahjoitusmaiden luonnetta. Se päätyi tulokseen, jossa vain 145 tilaa oli rälssimaata ja noin 2400 taas perinnöllisiä tiloja tai kruununtiloja, joissa talonpojilla oli maan hallintaoikeus perinnöllisesti. Kannaksen talonpoikien asemaa vahvisti myös keisarin antama vakuutus heidän ja perillisten oikeudesta hallita tilaa ilman karkotusuhkaa tai verojen korotuksia.

Grigorij Tshernyshev

Pällilän hovin ensimmäinen donataari Grigorij Tshernyshev

Tilanne lahjoitusmailla mm. Muolaassa oli ollut sekava eikä se parantunut, kun vuonna 1826 lahjoitusmaat julistettiin asetuksella rälssiluontoisiksi. Maan kenraalikuvernöörinä toimi kaikkien uudistusten vastusaja Zakrevski. Asetus merkitsi sitä, että talonpoikain omistusoikeus maihin siirtyi donataareille eli lahjoitustilojen omistajille. Talonpoikien henkilökohtainen vapaus kuitenkin säilyi ja edelleenkin he jäivät vanhan Ruotsin lain alaisiksi. Muutos oli venäläisten donataarien sitkeän painostuksen tulosta. Ymmärrys talonpoikia kohtaan ei yhtään lisääntynyt, kun Suomen kenraalikuvernööriksi tuli ääritaantumuksellinen Menshikov, joka hoiti tointaan Pietarista käsin. Venäläisvallan alkuvuosina Muolaalle perustettiin kaksi lahjoitusmaatilaa eli ns. hovia. Toinen niistä oli Pällilän hovi, joka annettiin läänitykseksi jo vuonna 1710 venäläiselle eversti Grigorij Tshernysheville. Tähän lahjoitukseen sisältyivät myös Myhkyrilän maat.  Kuusaan hovi oli toinen Muolaan lahjoitusmaatiloista. Sen haltijaksi tuli kenraalimajuri Ivan Shuvalov.

Rälssien omistajat kuuluivat aluksi ylhäisaateliin. Vasta vuonna 1801 saivat kauppiaan oikeuden maanomistukseen. Ylhäisaatelin kannalta heidän donaationsa Vanhassa Suomessa eivät olleet kovinkaan tärkeitä taloudellisesti. Päätulot tulivat aivan muualta. He alkoivatkin luopua näistä lahjoitusmaistaan myyden niitä almmille aatelisille ja sittemmin myös kauppiaille, osin virkamieskunnallekin. Suurimmat kahnaukset talonpojilla syntyikin donataarien välillä  vasta tällöin. Ongelmien takana oli tietenkin inhimillinen ahneus eli maksimaalisen taloudellisen hyödyn tavoittelu toisen osapuolen kustannuksella. Siis ilmiö, joka näyttää läpäisevän koko ihmiskunnan historian.
Reino Seppänen

Kartta Vanhan Suomen lahjoitusmaista toiaalla näillä sivuilla.

Tarina Terijoelta vuodelta 1915

Löysin oheisen tarinan selaillessani Terijokea koskevia tietoja netistä.  Se on julkaistu Karjala-Lehden numeron 25 / 1970 pitäjäliitteessä. Tarina kiinnosti minua sen vuoksi, että siinä esiintyy äitini kummisetä Adolf Tokoi. Kummisetänsä äitini tapasi viimeeksi joskus 1960-luvun lopulla Terijoki-juhlissa. Adolf-setä oli jo tuolloin yli 90-vuotias.

Lapsena kuulin monta tarinaa tästä Tokoin perheestä.  Adolf Tokoi oli aktiivi toimija Terijoen Kuokkalan työväenyhdistyksessä, jossa myös äitini vanhemmat, Mikko ja Aino Karvonen toimivat aktiivisesti.  Työväen Arkistosta löytyy mm. pari ryhmäkuva yhdistyksen johtokunnasta, missä Aino, Mikko ja Adolf esiintyvät yhdessä.

Kuokkalan työväenyhdistys on toinen kuin Terijoen työväenyhdistys, joka toimii edelleenkin. Sen nykyinen kotipaikka on Järvenpää. Kuokkalalaiset yrittivät 1900 luvun alussa liittyä jaostona Terijoen työväenyhdistykseen, mutta poliisi ei tuolloin sitä sallinut.  Niinpä he perustivat oman yhdistyksen ja rakensivat komean työväentalon  Kuokkalaan. Kuva siitä löytyy näiltä sivuilta galleriasta Seppäsen suvun asuinpaikkoja.

Liitän Karjala-lehden jutun kokonaisuudessa oheen.

Reino Seppänen

———————————————————————————————————————–

KOMISARIO SADVOI

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa 1914 määräsivät venäläiset viranomaiset Kuokkalaan, joka kuului Kronstadtin linnoitusalueeseen, poliisikomisaarioksi venäläisen santarmiupseerin Sadvoin. Tämä jo vanhan puoleinen partaniekka santarmiupseeri oli omalaatuinen virkamies. Kohta virkaan astuttuaan hän karkoitti kotikylästään emäntä Helena Huuhtasen ja hänen poikansa Sakari Huuhtasen.

Tsaarin santarmi - tyly, mutta ynseä.. (Kuva filmistä)   Kerran luultavsti talvella 1915, komisario Sadvoi nähdessään halkopinoja Kuokkalan asemalla, tiedusteli paikalta olleilta, kuka omisti halot. Kuultuaan, että halot olivat posteljooni Adolf Tokoin, joka sivutoimenaan harjoitti halkokauppaa, käski Sadvoi hakemaan Tokoin paikalle. Tokoin saavuttua Sadvoi tiedusteli olivatko halot hänen. Saatuaan Tokoilta myöntävän vastauksen, hän kysyi halkojen hintaa. Kuultuaan hinnan Sadvoi kysyi, miksi hinta oli korkeampi kuin Kronstadtin komendantin määräämä rajahinta. Tokoi selitti, että ostohinta oli niin ja. niin paljon ja kun siihen lisätään rahti ja muut kulut ja yrittäjävoitto ei halkoja voitu myydä halvemmalla. ”En tahdo kuulla rnitään selityksiä, olette syyllistynyt rikokseen ja tästä seuraa ankara rangaistus”, sanoi Sadvoi. Minä laadin tästä raportin, tulkaa huomenna kello kuusi kuulemaan asiasta poliisikamarille, ilmoitti hän Tokolle. Keskustelu tapahtui venäjäksi, sillä komisario oli täysin ummikko ja Tokoi taas puhui hyvin venäjää.

Posteljooni-halkokauppias Adolf Tokoi, tuntien komisario Sadvoin karkoitus- ja muut ankarat toi¬menpiteet, saapui seuraavana iltana poliisikamarille pahojen aavistusten ja pelon vallassa kuulemaan tuomiotaan. Komisario ei nyt näyttänyt niin vihaiselta kun edellisellä tapaamisella, vaan kehotti istumaan ja selitti Tokoille, ettei tämä aavistanut kuinka ankaraan rikokseen hän oli syyllistynyt. Tästä voi aiheutua erittäin ankara rangaistus, jopa karkoitus Siperiaan. Tulkaa huomen illalla kello kuusi kuulemaan, hän kirjoittaa raportin puhtaaksi siihen mennessä.

Seuraava päivä oli Adoli Tokoille synkkää odotusta mahdollisista seurauksista ja rangaistuksista, joilla Sadvoi oli häntä uhannut. Tokoi puhui asiastaan esi¬miehelleen, asemapäällikkö Bromsille, joka oli myös postinhottaja.

Asemapäällikkö, joka tunsi tsaarin virkamiesten menettelytavat, lohdutti Tokoita, että tämä seiviäisi kolmellasadalla ruplalla koko jutusta. Tokoin jännitys kasvoi sitä suuremmaksi, mitä lähemmäksi määräaika lähestyi. Ennen määräaikaa tapahtui kuitenkin sellaista, joka muutti koko tilanteen. Kello viiden tienoissa soitettiin Terijoen asemalta Kuokkalan asemalle, että tulkaa korjaamaan komisario Sadvoin ruumis Terijoen asemalta, jossa hän oli saanut sydänhalvauksen. Näin selvisi tämä Adolf Tokoin raskas painajainen ilman mitään jälkiseurauksia.

Sadvoin kuolema oli varsinkin Kuokkalan poliisilaitoksessa palvelleille suuri helpoitus. Kerrotaan hänen erikoisesti kiusanneen ja vainonneen konstaapeli Mäkistä. Huhuiltiin Sadvoin hautajaisissa, jossa poliisit joutuivat kantamaan hänen arkkuaan Kuokkalan hautausmaan portilta hautapaikalle, ratsukonstaapeli Mikko Mutan, joka oli hyvä laulumies, laulaneen arkkua kantaessaan »Miksi sä kultani kylmenit» — E. R.

Tilaisuus evakkojen sopeutumisesta

Pispalan kirjastoyhdistys ry järjestää keskiviikkona 13. tammikuuta 2016 tilaisuuden evakkojen sopeutumisesta kanta-Suomeen sotien jälkeen. Tilaisuuden alustaa yhdistyksemme sihteeri Reino Seppänen.  Alustuspyynnön taustalla on Seppäsen vuonna 2014 julkaistu romaani ”Kylä Hämeessä”. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii kirjastoyhdistyksen aktiivi Toivo Autiosaari.

Pispalan_kirjaston_tilaisuuden_esite

Vuoden vaihtuessa

VuosiHyvää_Uutta_Vuotta_toivottava_poika on taas kerran vaihtumassa. Meidän sukuseurallemme alkava vuosi on järjestyksessä viides toimintavuosi. Pitää toivoa, että tämä suhteellisen uusi sukuseuramme saisi alkavan vuoden aikana uusia tuulia purjeisiinsa. Se tietenkin edellyttäisi niin kasvavaa aktiivisuutta kuin jäsenistöäkin. Seuran hallitus lähti kesän sukukokouksen hyväksymässä vuoden 2016 toimintasuunnitelmassa hyvin realistiselta pohjalta tulevaa toimintaa kaavaillessaan. Vuoden 2015 aikana oli kaksi merkittävää tilaisuutta, jotka kiinnostivat ja vetivät jäsenistöämme; talven teatteriretki sekä kesän sukukokous. Sopii toivoa, että alkavanakin vuonna päästään vastaavaan.

Seuramme jäsenet voisivat tietysti kurkistaa tulevaan noudattaen esi-isiemme ja -äitiemme tapoja. Juuri alkavan vuoden katsottiin olevan parasta aikaa tulevaisuuden ennustamisessa. Enteitä tulevasta etsittiin monella tapaa. Erityisen kiinnostavia olivat vuoden satoon liittyvä tieto, jos nyt tiedoksi povausten ja taikojen tuloksia voidaan laskea. Uteliaisuus tulevaan kohdistui myös kaikkeen läheiseen, perheen, suvun ja kyläyhteisöön liittyvään. Enteitä etsittiin niin syntymistä, kuolemista ja parin etsimiseen liittyvistä asioista.

Varsinaiset uuden vuoden taiat ja enteiden katselu noudatti Karjalassa hyvin pitkälle samoja tapoja mitä läntisessäkin Suomessa. Lyhteiden katolle heittoa ja karjan käyttämistä taikojen välineenä on löytynyt kerätyn perimätiedon mukaan monelta suunnalta maassamme. älineinä ennustuksissa käytettiin mitä moninaisempia esineitä ja asioita. Peilejä käytettiin niin sulhasen kuvan etsimiseen kuin lähipiirin kuoleman ennustamiseen. Ennustamisessa juuri uudenvuoden yö oli keskeisintä aikaa. Tuon yön tärkeyden ymmärrys syntyi siitä, että vuosi oli syntymässä ja sen tapahtumat olivat ikään kuin valmiina vuoden sisällä ja läsnä vuoden alussa. Ne piti vain saada ilmi jollain keinoin. Vuoden ensimmäisenä yöntä tehtiin taiat ja kuunneltiin ulkoa kuuluvia ääniä. Se mikä tulkinta asioille annettiin riippui tietysti paljon asianomaisen ja lähipiirin toiveista ja haluista.

On paikallaan kuitenkin muistuttaa, että vuoden alku ei meidän suomalaisessa kansanperinteessä ole aina ymmärretty tammikuun alkuun sijoittuvaksi. Keskiajalla, siis vielä suhteellisen myöhään, vuoden päättyminen ja uuden alkaminen sijoitettiin johonkin lokakuun loppuun. Vuoden ymmärrettiin loppuvan, kun satokausi ja syysteurastukset olivat päättyneet. Tosin Ruotsissa ja siis meillä Suomessakin siirryttiin jo 1300-luvulla juliaaniseen kalenteriin, mutta vuoden vaihtumisen ymmärtäminen keskellä talvea otti kansan keskuudessa oman aikansa. Tiedonkulku ja uuden tiedon sulatteleminen kun ei tuolloin ollut kovin nopeatempoista. Virallisestikin sen ymmärtäminen kesti yllättävän pitkään, noin parisataa vuotta. Tilivuoden alkaminen tammikuun alusta kun päätettiin vasta 1500-luvulla.

Hyvää ”tili- ja toimintavuoden” alkua kaikille sukulaisille ja sukuseuramme ystäville!

Hyvää ja Onnellista vuotta 2016 teille kaikille!

Reino Seppänen
sukuseuran sihteeri

Sukukokous ja tapaaminen Valkeakoskella 2015

Sukuseura Antti Seppäsen jälkeläiset ry:n sukutapaaminen ja sääntömääräinen sukukokous pidettiin lauantaina 15. elokuuta 2015 Valkeakoskella Hakapirtillä.  Aurinkoinen kesäsää suosi tilaisuutta, johon oli ilmoittautunut 34 seuran jäsentä.  Myös suvun jälkikasvua ilmaantui ilahduttavasti paikalle.  Kannakselaisia perinteitä vaalien yhdessäolo muodostui rattoisaksi tapaamiseksi, jossa vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin menneitä ja kerrottiin juttuja.

Tilaisuudessa nautittiin maittava keittolounas, vaihtoehtoina olivat lohikeitto ja kasvissosekeitto.  Sukukokouksen jälkeen pidettiin jo perinteiseksi muodostunut tietoklpailu ja juotiin kakkukahvit.  Katja Jaakkolan ja Mikko Seppäsen vetämän tietokilpailun voitti tällä kertaa tiimi nimeltä ”Yksi kynä”.  Se koostui lähinnä Tienhaaran sukuhaarasta. Halukkailla oli mahdolliuus myös saunomiseen Hakapirtin makoisissa löylyissä.  Muutama rohkea uskaltautui kokeilemaan myös melko vilpoisen Mallasveden syleilyä.

Varsinainen sukukokous valitsi uudelleen seuran puheenjohtajaksi Kari Seppäsen.  Seuran hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi Mirja Anolin, Jari Kuosmanen, Sari Peltomäki, Reino Seppänen ja Heli Väistö.  Hallituksen yleisvarajäseniksi tulivat Paula Parikka, Pekka Piepponen, Mikko Seppänen ja Tommi Tienhaara. Toiminnantarkastajiksi valittiin Taina Mäkinen ja Katja Jaakkola sekä varalle Jarmo Kyhäräinen ja Juha Väistö.

Sukukokous kutsui, hallituksen esityksestä, seuran kunniajäseneksi sen vanhimman jäsenen, 93-vuotiaan Aino Piepposen.  Aino on omaa sukua Seppänen ja syntyperäisiä Terijoen tyttöjä.

Toimintasuunnitelmassa seuraavalle kahden vuoden jaksolle hallitus velvoitettiin selvittämään matkojen järjestämisen mahdollisuutta.  Viimetalvisen onnistuneen teatteritapaamisen uusiminen pyritään myös toteuttamaan.

Kuvia sukuseuran teatteriretkestä 14.03.2015

Sukuseuran sihteeriltä esikoisromaani

Sukuseuramme sihteeri Reino Seppänen on julkaissut esikoisromaaninsa Kustannus HD:n kustantamana.  Teos on kuvaus sodanjälkeisestä pienestä kylästä hämäläisen teollisuustaajaman, nimeltä mainitsemattoman kauppalan, kyljessä. Kyseisen kylän valtaavat evakot, siirtokarjalaiset, jotka muodostavat nopeasti sen enemmistön. Teos on kertomus evakkojen ja hämäläisten yhteiselon sujumisesta.  Samalla se on myös kuvaus suurien ikäluokkien lapsuudesta. Kerronnan taso on kehittyvän lapsen ja nuorukaisen, Juhanin, näkökulma. Aikakausi on uudesta raskaana. Sitä enteilee myös vanhan koulujärjestelmän korahtelu muutoksen kourissa.
seppanen-kyla-kauppa-400x600
Kirjan takakannessa todetaan, ettei tuon hämäläiskylän rikkaus ollut kauneudessa, historiallisissa arvoissa tai siellä syntyneissä neroissa, vaan sen kiehtovissa asukkaissa ja aikanaan niin perin omaperäisessä elämässä. Teosta luonnehditaan pientä hämäläiskylää kuvaavaksi karjalaiseksi rapsodiaksi.

Kirja on fiktiivinen kertomus, jonka materiaalia ovat olleet tekijän omat kokemukset, runsas hämäläisalueen tarinaperinne ja kirjoittajan vilkas mielikuvitus. Yhdeltä osin teos kuvaa siirtokarjalaisten juurtumisesta uuteen kotipaikkaan, mutta samalla se on kertomus sodanjälkeisestä asuttamisesta ja yhteiskunnan nopeasta muutoksesta. Kuten takakannen teksti kertoo, teos on samalla sielunmessu yhden alueellisen kulttuurin, kannakselaisuuden, katoamiselle. ”Hämäläinen kylä ja karjalaisuus on osa suomalaista menestystarinaa, jossa maakuntien erityispiirteet ja ominaisuudet hioivat toistensa särmät. ”

Vaikka kylä elikin elämäänsä suuren teollisuustaajaman, kauppalan, kyljessä, perinteisen maalaiselämän realistisuus oli arjessa läsnä. Lasten elämä rehoitti monesti vapaana kuin rikkaruohot kylätien varressa. Luonto veti kasvavien kiinnostusta mangneetin tavoin ihmislajin suvunjatkamisen saloihin. Vastauksia saatiin useimmiten vain kavereilta eikä aina niin oikeitakaan…

Jäsenmaksut kuntoon

Sukuseuran jäLakki_kourassa_anovasenmaksu päätettiin pitää kesän sukukokouksessa ennallaan eli viidessätoista eurossa     (15 €).  Nyt on aika maksaa kuluvan vuoden jäsenmaksut ja myös mahdolliset rästit viimevuodelta seuran tulevan toiminnan rahoittamiseksi.
Jos et muista oletko maksanut viime vuoden jäsenmaksun, voit tiedustella asiaa jäsenasiainhoitaja Jari Kuosmaselta.

Maksun voi suorittaa tilille:
Antti Seppäsen jälkeläiset ry
FI24 5721 1520 2553 60

Onnistunut sukukokous Narvassa

Sukuseuramme ensimmäinen toimintakausi sinetöitiin päättyneeksi lauantaina 24. päivä elokuuta 2013 pidetyssä sukukokouksessa.  Ilmojenhaltija palkitsi aurinkoisella päivänpaisteella Vesilahden Narvan seurantalolle kokoontuneen hyväntuulisen sukulaisjoukon.  Varsinainen sukukokous eteni ripeästi ja sääntömääräiset asiat käytiin läpi hyvän yhteishengen saattelemana.

Sukuseuran puheenjohtajana jatkaa seuraavan kahden vuoden toimintakauden Kari Seppänen ja varapuheenjohtajana Mirja Anolin.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jari Kuosmanen, Paula Parikka, Heli Piepponen, Pekka Piepponen ja Reino Seppänen.  Yleisvarajäseniksi tuli valituksi Marja Mäkinen, Aira Lindström, Jouko Seppänen ja Mikko Seppänen.  Hallituksen järjestäytymiskokouksessa seuran sihteeriksi valittiin Reino Seppänen ja taloudenhoitajaksi Pekka Piepponen.  Yhdistyksen jäsenasioiden hoitajana toimii edelleen Jari Kuosmanen.

Yhdistyksen varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Taina Mäkinen ja Katja Jaakkola sekä varalle Tuija Piepponen ja Mauno Mäkinen.

Kokouksen jälkeen nautittiin maittava keittolounas ja kokoontumista jatkettiin keskustellen, kuulumisia vaihtaen sekä tietokilpailun ja yhteislaulun merkeissä.  Tasaväkisen tietokilpailun vetivät Katja Jaakkola ja Tarja Seppänen.  Sen lopputuloksena oli neljän henkilön päätyminen huikeaan 11 / 12 tilanteeseen.  Lisäkysymyksiä ei tarvittu sillä voittajajat tasasivat yhtesestä toivomuksesta palkinnon keskenään.  Yhteislaulun lomassa juotiin makoisat kahvit leivonnaisineen.

Tilaisuus todettiin kuin yhdesti onnistuneeksi ja koteihinsa suunnisti leppoisan yhteisolon voimaannuttama sukulaisjoukko.