Me kannakselaisten jälkeläiset emme voi viedä joulun muistokynttilöitämme esi-isiemme haudalle.  Mutta voimme kunnioitta heitä, vuosisatojen aikana poisnukkuneita, hautausmaiden muistomerkeillä.

etty tätä tarkoitusta varrten.

Sukuseuramme sihteeri Reino Seppänen on julkaissut esikoisromaaninsa Kustannus HD:n kustantamana.  Teos on kuvaus sodanjälkeisestä pienestä kylästä hämäläisen teollisuustaajaman, nimeltä mainitsemattoman kauppalan, kyljessä. Kyseisen kylän valtaavat evakot, siirtokarjalaiset, jotka muodostavat nopeasti sen enemmistön. Teos on kertomus evakkojen ja hämäläisten yhteiselon sujumisesta.  Samalla se on myös kuvaus suurien ikäluokkien lapsuudesta. Kerronnan taso on kehittyvän lapsen ja nuorukaisen, Juhanin, näkökulma. Aikakausi on uudesta raskaana. Sitä enteilee myös vanhan koulujärjestelmän korahtelu muutoksen kourissa.

Kirjan takakannessa todetaan, ettei tuon hämäläiskylän rikkaus ollut kauneudessa, historiallisissa arvoissa tai siellä syntyneissä neroissa, vaan sen kiehtovissa asukkaissa ja aikanaan niin perin omaperäisessä elämässä. Teosta luonnehditaan pientä hämäläiskylää kuvaavaksi karjalaiseksi rapsodiaksi.

Kirja on fiktiivinen kertomus, jonka materiaalia ovat olleet tekijän omat kokemukset, runsas hämäläisalueen tarinaperinne ja kirjoittajan vilkas mielikuvitus. Yhdeltä osin teos kuvaa siirtokarjalaisten juurtumisesta uuteen kotipaikkaan, mutta samalla se on kertomus sodanjälkeisestä asuttamisesta ja yhteiskunnan nopeasta muutoksesta. Kuten takakannen teksti kertoo, teos on samalla sielunmessu yhden alueellisen kulttuurin, kannakselaisuuden, katoamiselle. ”Hämäläinen kylä ja karjalaisuus on osa suomalaista menestystarinaa, jossa maakuntien erityispiirteet ja ominaisuudet hioivat toistensa särmät. ”

Vaikka kylä elikin elämäänsä suuren teollisuustaajaman, kauppalan, kyljessä, perinteisen maalaiselämän realistisuus oli arjessa läsnä. Lasten elämä rehoitti monesti vapaana kuin rikkaruohot kylätien varressa. Luonto veti kasvavien kiinnostusta mangneetin tavoin ihmislajin suvunjatkamisen saloihin. Vastauksia saatiin useimmiten vain kavereilta eikä aina niin oikeitakaan…

Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin pitää kesän sukukokouksessa ennallaan eli viidessätoista eurossa     (15 €).  Nyt on aika maksaa kuluvan vuoden jäsenmaksut ja myös mahdolliset rästit viimevuodelta seuran tulevan toiminnan rahoittamiseksi.
Jos et muista oletko maksanut viime vuoden jäsenmaksun, voit tiedustella asiaa jäsenasiainhoitaja Jari Kuosmaselta.

Maksun voi suorittaa tilille:
Antti Seppäsen jälkeläiset ry
FI24 5721 1520 2553 60

Sukuseuramme ensimmäinen toimintakausi sinetöitiin päättyneeksi lauantaina 24. päivä elokuuta 2013 pidetyssä sukukokouksessa.  Ilmojenhaltija palkitsi aurinkoisella päivänpaisteella Vesilahden Narvan seurantalolle kokoontuneen hyväntuulisen sukulaisjoukon.  Varsinainen sukukokous eteni ripeästi ja sääntömääräiset asiat käytiin läpi hyvän yhteishengen saattelemana.

Sukuseuran puheenjohtajana jatkaa seuraavan kahden vuoden toimintakauden Kari Seppänen ja varapuheenjohtajana Mirja Anolin.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jari Kuosmanen, Paula Parikka, Heli Piepponen, Pekka Piepponen ja Reino Seppänen.  Yleisvarajäseniksi tuli valituksi Marja Mäkinen, Aira Lindström, Jouko Seppänen ja Mikko Seppänen.  Hallituksen järjestäytymiskokouksessa seuran sihteeriksi valittiin Reino Seppänen ja taloudenhoitajaksi Pekka Piepponen.  Yhdistyksen jäsenasioiden hoitajana toimii edelleen Jari Kuosmanen.

Yhdistyksen varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Taina Mäkinen ja Katja Jaakkola sekä varalle Tuija Piepponen ja Mauno Mäkinen.

Kokouksen jälkeen nautittiin maittava keittolounas ja kokoontumista jatkettiin keskustellen, kuulumisia vaihtaen sekä tietokilpailun ja yhteislaulun merkeissä.  Tasaväkisen tietokilpailun vetivät Katja Jaakkola ja Tarja Seppänen.  Sen lopputuloksena oli neljän henkilön päätyminen huikeaan 11 / 12 tilanteeseen.  Lisäkysymyksiä ei tarvittu sillä voittajajat tasasivat yhtesestä toivomuksesta palkinnon keskenään.  Yhteislaulun lomassa juotiin makoisat kahvit leivonnaisineen.

Tilaisuus todettiin kuin yhdesti onnistuneeksi ja koteihinsa suunnisti leppoisan yhteisolon voimaannuttama sukulaisjoukko.

Historiassa Myhkyrilän Seppästen menstyksekkäin ajanjakso ajoittuu Ruotsin kuningaskunnan suurvalta-aikaan.  Tuolloin maan hallitsijat hankkivat mainetta ja uusia mantuja ympäri Itämerta tapattaen siinä ohessa merkittävän määrän kansalaisiaan.  Tykinruokaa tarvittiin jatkuvasti ja kuten tunnettua sotiminen on kallista.  Erityisen kallista oli varustaa ratsumies sotimaan maan ja sen hallitsijan puolesta.  Myhkyrilän Seppäset toimivat tältä osin hovin alihankkijoina eli tila varusti yhden ratsumiehen maan loputtomiin sotiin ja sai siitä hyvästä verovapauden.  Tällaisia tiloja sanottiin rustholleiksi eli ratsutiloiksi (ruotsiksi rusthåll). 

Rustholli oli niin sanotun ruotujakolaitoksen osa.  Ruotujärjestelmä oli voimassa 1600-luvulta aina siihen asti, kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1808-1809 käydyssa Suomen sodassa.  Oli yleistä, että ratsupalvelukseen eivät menneet rusthollin omat miehet, vaan siihen  värvättiin suvun ulkopuolinen sotija.  Näin tekivät myös Seppäset Myhkyrilässä.  Aimo Seppänen kertoo sukukirjassaan erään tilan varustaman ratsumieheksi värvätyn olleen nimeltään Jaakko Sonni.  Viehättäviä nuo savo-karjalaiset sukunimet.  Voi vain arvailla, millä ominaisuuksilla tuo sukunimi on aikoinaan syntynyt…

Suuren Pohjan sodan seurauksena Ruotsi menetti rajusti alueitaan niiden mukana myös Karjalan ja Inkerinmaan.  Tuo ns. Pohjan sotahan tunnetaan myös nimellä Iso Viha.  Uusi raja tuli kulkemaan suurin piirtein nykyisen rajan mukaisesti.  Kannaksen väestölle sota ja rauha olivat kohtalokkaita.  Sota autioitti Kannasta ja rauhan tultua suuri osa tilallisista menetti hallintaoikeutensa omiin maihin ja rakennuksiin Venäjän keisareiden jakaessa tiloja suosikeilleen.   Tämän lahjoitusmaa -politiikan seurauksena myös Myhkyrilän Seppäsistä tuli entisen tilansa vuokraviljelijöitä. 

Itse sota, tämä Suuri Pohjan sota, alkoi Ruotsin kannalta onnellisissa merkeissä.  Yksi alkuvaiheen menestyksistä oli vuonna 1700 käyty Narvan taistelu.  Siinä Ruotsin armeija kukisti määrällisesti ylivoimaisen vihollisen.  Vankeja saatiin niin paljon, että niitä vartioimaan ei riittänyt joukkoja.  Niinpä aseiden luovutuksen jälkeen vangit laskettiin vapaiksi. 

Narva -nimisiä paikkakuntia on täällä pohjanperukoilla useita.  Tunnetuin on tietysti tuo sodat kokenut Viron rajakaupunki.  Vesilahden kunnassa, lähellä Tamperetta, sijaitsee myös perin vireä Narva -niminen kylä.  Kylän elämänsykkeen keskuspaikkoja on Narvan seurantalo Tähti osoitteessa Räätälintie 4.  Lukuisat ovat ne tilaisuudet, joita sen katon alla on pidetty.  Nyt tuo maineikas seuratalo saa kunnian toimia sukuseuramme sukukokouksen ja -tapaamisen pitopaikkana. 

Edellinen sukutapaaminen onnistui läsnäollleiden mielestä erinomaisesti.  Kaunis kesäpäivä ja Vanajaveden leppeät maisemat loivat upeat puitteet hauskalle yhdessäololle.  Suurehkossa porukassa oli monelle ennestään tuntemattomiksi jääneitä ihmisiä.  Palautteesta viisastuneena tässä Narvan tilaisuudessa toteutetaan nyt ihmisten esittely, jolloin jokainen voi sijoittaa oudon henkilön ”kartalle”  vai pitäisikö sanoa sukupuuhun? 

Tilaus ilmojen haltijoille tapaamista suosivasta säästä on jo lähetetty.  Eipä siis muuta kuin suunta kohti Vesilahtea ja Narvankylää.  Tervetuloa ystävät!  Niin tutut kuin tutuiksi tulevat. 

Reino Seppänen

Ensimmäinen toimintakausi on nyt takana. On sukuseuramme ensimmäisen varsinaisen sukukokouksen aika. Sukukokouksessahan valitaan uusi seuranhallitus ja päätetään muista sääntömääräisistä asioista.  Samassa yhteydessä vietämme myös viimekesäiseeen tapaan mukavaksi tapahtumaksi osoittautunutta sukutapaamista.  Kaikki Antin jälkeläiset niin jäsenet kuin jäsenyyttä miettivät, tervetuloa Vesilahden Narvaan!

Muolaan Myhkyrilästä lähtöisin olevien Seppästen sukuseura on yhdistyksenä hyvin nuori.  Se on tavallaan yllättävääkin, koska meitä, seuran potentiaalisia jäseniä on paljon, veikkaanpa, että ihan tuhansia.  Tämä populaatio pitää kaiken lisäksi sisällään yhteiskunnallisesti hyvin aktiivisia ja osin merkittävissä asemissa olevia ihmisiä.  Minulta onkin kysytty:  ”Miksi vasta nyt?”

Vastausta kysymykseen en ole osannut antaa.  Olen vain todennut vanhan hokeman mukaan, että parempi myöhään kun ei milloinkaan.  Näyttää siltä, että kiinnostus omiin juuriin syntyy yleensä vasta ikääntymisen myötä.  Ei varmaankaan kaikissa tapauksissa, mutta hyvin monessa kuitenkin.  Itse olen tehnyt sukututkimusta aktiivisesti vasta alun toista kymmentä vuotta.  Karjalan historiaa ja Kannaksen pitäjien historiaa olen toki harrastanut nuoruudestani lähtien.  Kiitos vanhempieni, jotka itse kannakselaisina olivat hankkineet kirjastoonsa usean luovutetun alueen kuntien historiat. 

Sukututkimuksenkin näen, innokkaana historianharrastajana, pikemminkin tästä vinkkelistä.  On tärkeää ja hedelmällistä selvittää ja tallentaa paikallista ja alueellista historiaa tästä ruohonjuuritason näkökulmasta.  Itse en ole koskaan uskonut, että omien sukujeni taustalta paljastuisi kuninkaallisia tai aatelisia taustoja, joten tässä mielessä ei ole pettymyksiä tullut koettua.  Mutta mielenkiintoisia löytöjä on silti tullut vastaan ja ne ovat ilahduttaneet lukuisat vastoinkäymiset kokenutta puurtajaa. 

Oman sukututkimukseni alkuvuosina törmäsin Karjalaiset Sukututkijat -nettiryhmän kautta tuolloin valmistumassa olevaan Aimo Seppäsen tutkimukseen Myhkyrilän Seppäsistä.  Olin silloin kohdannut, päästyäni 1600- ja 1700 -lukujen taitteeseen, yhden niistä seinistä, joihin sukututkija aina törmää.  Kyselyyni em. karjalaisten sukututkijoiden nettipalstalla vastasi kirjailija Eeva-Liisa Tenhunen, joka itsekin kuuluu Myhkyrilän Seppästen sukuun, tosin miespuoliselta linjaltaan sammuneeseen.  Hänen kanssaan käymäni viestienvaihto yhdisti minut Helmi Seppäseen, todelliseen Myhkyrilän Seppästutkijoiden Grand Old Ladyyn. 

Yhteydenotostani Helmiin taitaa olla kulunut jo yli 10 vuotta ja edelleenkin olen saanut häneltä arvokasta tietoa ja hyviä vinkkejä, tosin jo hieman vaimentuneisiin tutkimuksiini.  Tämän vuosikymmenien aikana kertyneen tiedon tulisi ehdottomasti tallentua tuleville sukupolville.  Joukossamme on paljon muitakin Kannaksella syntyneitä, joiden muistot olisi korkea aika saada talteen.  Niitä helmiä ei ole varaa kadottaa.  

Vaikka sukututkimus on juuri näinä aikoina hyvinkin muodikas ilmiö, valitettavasti Myhkyrilän Seppästen haarojen kartoitukseen väkeä ei aivan tungokseen asti löydy.  Mutta pitäsi löytyä.  Ehkä tämä uusi sukuseuramme voi osaltaan herättää kiinnostusta ja kipinöitä omien juuriensa löytämiseen?

Reino Seppänen