Havin Oy:n tehtaat Viipurissa ennen talvisotaa

Luovutetun Karjalan alueella oli 450 teollisuuslaitosta joiden kokonaistuotanto vastasi 10 % Suomen teollisuustuotannosta. Merkittävin teollisuuden ala oli selluloosantuotanto.  Sen volyymi oli ennen talvisotaa peräti 25 prosenttia koko Suomen selluloosatuotannosta.  Luovutetun alueen teollisuus oli tuolloiseen aikaan nähden kuitenkin monimuotoista ja osin hyvin moderniakin.  Vaikka maatalous oli niin Karjalassa kuin muuallakin Suomea merkittävin leivän antaja kansakunnalle, teollisuuden merkitys oli ulkomaankaupan kannalta keskeistä ja kasvussa.  Luovutetussa Karjalassa oli monia suuria teollisia keskittymiä.  Itse asiassa Karjalan teollisuudella oli Suomen olosuhteet huomioon ottaen pitkät perinteet.  Tästä yhtenä esimerkkinä esiteltäköön Havin osakeyhtiö, joka myöhemmin tunnetiin juuri leimallisesti  viipurilaisena firmana. 

Havin tehtaiden historia yltää aina vuoteen 1829 asti, jolloin kuvernementtisihteeri ja tukkukauppias Anton Alfthan perusti tuolloiseen Kakin kappeliin, sittemmin Johanneksen kunta, kynttilätehtaan. Tuotanto käynnistyi Alfthanin omistamalla Kirjolan tilalla syyskuun ensimmäisenä päivänä 1829.  Alfthan oli voimakasluonteinen ja värikäs persoonallisuus, joka oli osallistunut mm. Napoleonia vastaiseen sotaan Venäjän armeijan  intendentuuriosaston palveluksessa.  Hänen toimeliaisuutensa ulottui useille aloille.  Anton Alfthanin mielenkiinto suuntautui monenlaiseen yritystoimintaan.  Hän harjoitti laajaa vähittäis- ja tukkukauppaa, perusti olutpanimon ja toimi myös laivaliikenteen parissa.

Vuoden 1839 huhtikuussa Alfthan sai tsaarilta uusia etuoikeuksia elinkeinotoimintaan, joka tuohon aikaan oli erittäin tarkasti säädeltyä.  Oikeuksiaan hän toteutti laajentamalla seuraavana vuonna vuonna tilalleen jauhomyllyn, jonka käyttövoimana oli höyrykone.  Kynttilöitä valmistettiin Alfthanin tehtaassa jo vuonna 1845 noin       120 000 kiloa.  Sen tuotannon arvon laskettiin tuolloin olleen noin 29 000 ruplaa. Työntekijöitä tehtaassa oli 19.  Tehdas muutti Viipuriin vuonna 1849 parempien yhteyksien päähän ja lähemmäksi markkinoita.  Uusi tehdasrakennus nousi Viipurissa Havin alueelle.  Samalla laajennettiin tuotantoalaa, kun tehdas alkoi valmista­an steariinikynttilöitä ja rikkihappoa.  Vuonna 1851 tuotannon arvoksi laskettiin noin 47 500 ruplaa.

Itämaista sotaa ja konkurssia

Anton Alfthan kuitenkin kuoli vuonna 1854 ja toiminnan jatkajaksi tuli hänen poikansa Ferdi­nand Alfthan.  Alfthanien liiketoiminta kuitenkin koki takaiskun, kun Venäjä ajautui Krimin sotaan, joka on tunnettu myös itämaisena sotana.   Sota käytiin Venäjän sekä Osmanivaltakunnan (Turkki), Britannian, Ranskan ja Sardinian muodostaman liittouman välillä vuosina 1853–1856.  Koska yhtynyt brittiläis-ranskalainen laivasto hallitsi meriä, ei Venäjän lipun alla purjehtineilla laivoilla ollut enää mahdollisuutta liikennöidä Itämerelläkään.  Niinpä Alfthanit lopettivat laivaliikennettä koskeneen toimintansa.  Myös höyrymylly lakkau­tettiin.  Sen sijaan Havin tehdasta laajennettiin ja vuonna 1859 siihen liitettiin saippuateh­das.  Kyseinen tehdas siirrettiin Haviin Tervajoelta, missä se oli toiminut vuodesta 1820 lähtien tilanomistaja Alexander But­zowin perustamana.  Työntekijöitä oli tuolloin Havissa jo 63 ja tehtaan tuotannon arvokin tuplautunut 106 000 rup­laan.

Alfthanin toiminimen alla harjoitettu liiketoiminta koki suomalaisenteollisuuden alkuvaiheille niin tyypillisen vararikon vuonna 1863.  Useimmiten näiden vararikkojen taustalla olivat likviditeettiin liittyneet ongelmat.  Tässäkään tapauksessa ei ollut kyse kysynnän vähäisyydestä, sillä tuotanto pyöritettiin peräti kolme vuotta kon­kurssipesän laskuun.  Vuonna 1866 viipurilainen kauppahuone Hackman & C:o osti tehtaat konkurssipesältä 160 000 markalla ja muodosti niistä Havin Osakeyhtiön. Kauppaan kuuluivat kynttilä- ja saippuatehtaat sekä Pantsarlahden olutpanimo.  Havin Osakeyhtiön ensimmäiseksi isännöitsijäksi valittiin yhtiöiden entinen omistaja Ferdinand Alfthan.  Hän hoiti tointa vuonna 1889 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.  Hänen jälkeen  isännöitsijäksi valittiin hänen saman niminen poikansa, myöhempi kauppaneuvos, Ferdinand Alfthan.

Yhtiö kasvaa ja toiminta-ajatus virtaviivaistuu

Uuden omistajatahon alaisuudessa toiminta Havissa koki muutoksia, mutta myös voimistui monella tapaa.  Saippuan valmistus tuli yhtiön päätoimialaksi.  Kynttiläin valmistus taas lakkautettiin 1870-luvulla markkinatilanteen kiristyessä.  Uutena tuotteena alettiin valmistaa luujauhoja.  Tosin kynttilävalmistus palautui myöhemmin uudelleen tuotantoon ja muodostui Havin yhdeksi tunnusmerkiksi saippuoiden ohella.  Oluttehdas lakkautettiin vuonna 1881.  Vuonna 1873  rakennettiin kalkinpolttouuni ja vuonna 1894 laajennettiin merkittävästi saippuatehdasta.  Luujauhotehdas uusittiin vuonna 1901 ja sen laitteistot saatettiin ajan vaatimuksia vastaaviksi.  Tehdyt uudistukset nostivat nopeasti Havin tuotantomäärät merkittävälle tasolle.  Vuonna 1911 Havin Oy tuotti saippuaa jo 1,2 miljoonaa kiloa vuodessa.  Tuotteita meni myös vientiin.  Havin tunnettuja merkkejä vuosisatojen vaihteessa olivat pyykkisaippu­oista Extra prima ja Prima. Sa­moin ihosaippuoista Munasaippua ja tumma Glyserini– saippua.  Suosittuja val­misteita olivat mm. Puritas saippuapulveri  ja suopa.

Havin saippuatehdas 1915

Yhtiö suuntautui etenkin 1900-luvun alusta lähtien voimakkaasti ulospäin ja pyrki saamaan nimeä kotimaan ulkopuolellakin.  Myynti perustui pitkälti omaan kauppamatkustajaverkostoon.  Tuotteita markkinoitiin jo varhaisessa vaiheessa messuilla ja ne saivatkin palkintoja, joita pyrittiin hyödyntämään vielä vuosikymmeniä myöhemmin firman mainonnassa.  Havin tuotteet on palkittu mm. vuonna 1862 ”Honoris causa“ pronssimitalin Lontoossa, vuonna 1867 pronssimitalilla Parisissa, vuonna 1870 saivat tuotteet palkinnon Pietarissa Venäjän teollisuusnäyttelyssä, vuonna 1876 pronssimita­lilla Helsingissä, , vuonna 1887 hopeamitalilla Viipurin maanviljelynäyt­telyssä.  1900-luvun puolella palkintoja on tullut lisääkin.

Luujauhoo- ja liimatehdas

Havin Oy seurasi hyvin muutoksia alan kehityksessä.  Se ryhtyi mm. valmistamaan ”hajusaippuoita” vuonna 1904, kun kiinnostus niihin kuluttajien piirissa alkoi kasvaa.  Rakennuksia ja koneita uusittiin sekä panostettiin tuotekehittelyyn.  Yhtiön tekemät ratkaisut saippuan ja hygieniatuotteiden valmistuksessa haastoi ulkomaista maahantuontia.  Havin Oy turvautui mm. runsaaseen lehtimainontaan.  Brändit näyttävätkin olleen yllättävän pitkäikäisiä, mikä käy hyvin selville juuri yhtiön lehtimainontaa seuraamalla.  Myöhemmin maamme itsenäisyyden aikana Havin Oy näyttää markkinoinnissaan turvautuneen hyvinkin moderneihin tuon ajan menetelmiin.  Yksi mielenkiintoinen mainonnan keino, yllättävän paljon vastaavaa amerikkalaista markkinointityyliä edustava, oli 1933 vuonna julkaistu laaja 184-sivuinen ”Tunnettuja henkilöitä ja Havin tuotteet” –kirjanen, missä tuon aikakauden kulttuurin ja viihdemaailman henkilöt kilvan kehuiva yhtiön tuotteita.

Havin Oy:n lehtimainontaa vuonna 1913

Havin Oy sosiaalisen toiminnan edelläkävijänä

Työnantajana Havin Osakeyhtiö oli aikoinaan edelläkävijä suomalaisessa yhteiskunnassa.  Yhtiö pyrki tietyissä rajoissa takaamaan henkilöstölleen kohtuulliset elinolot.  Se oli järjestänyt työntekijöilleen oman  lukusalin, kirjaston, sekä sairaskassan.  Tämä ”kipukassaksi” aikanaan kutsuttu sosiaalinen palvelu oli perustettu osin yhtiön voittovaroista myönnetyillä lahjoituksella ja osin se perustui jäsenten maksuihin.  Yhtiö tarjosi työntekijöilleen myös ilmaisen sairaanhoidon ja lääkärin.

Havin Oy:n kahden perheen asuintalo yhtiön työläisille

Aikana, jolloin työväen asunto-olot olivat yleensä ala-arvoisia, yhtiö alkoi rakennuttaa työväelleen asuntoja peräti oman ohjelman puitteissa.  Vuoteen 1913 mennessä yhtiö oli käyttänyt noin 100,000 markkaa voittovaroistaan työntekijöiden asuntoihin.  Ennen ensimmäistä maailmansotaa Havin Oy pyrki käyttämään noista voittovaroistaan vuosittain henkilökuntansa uusien asuntojen rakentamiseen 25 000 markkaa. Ohjelman tavoitteena oli saada rakennettua yksi kahdelle perheelle tarkoitettu talo vuodessa.  Jokainen huoneisto käsitti olohuoneen, keittiön ja kamarin alakerrassa sekä yhden huoneen ja ullakkotilan yläkerrassa.  Lisäksi asuntoon kuuli komeroita vaatteiden ja ruuan säilytystä varten, kellari, halkovaja ja ulkosuoja eläimille.  Jokaista asuntoa varten oli myös oma aidattu puutarha. Ajatuksena oli mahdollistaa asukkaille omaa elintarvikkeiden tuotantoa.  Rakennusten suunnittelusta  vastasivat viipurilaiset arkkitehdit Ullberg ja Gyllden.

Havin tuotteita vuonna  1939

Havin Oy:n tuotanto ennen talvisotaa oli hyvin monipuolinen.  Yhtiön päätoimialalla saippuoissa ja pesuaineissa se näkyi tuotenimien runsautena.  Niinpä pesusaippuoita oli useita laatuja eri tuotenimiä.  Yhtiö markkinoi kolmea lajia suopaa ja kolmea sekä  saippuajauhe- että saippuahiutalemerkkiä.  ”Hajusaippuoita” yhtiö mainosti olevan peräti 26 tuotemerkkiä neljässä eri laatuluokassa.  Erikoissaippuoita taas oli kolmea eri lajia käsisaippuaa, hiustenhoitoon neljää eri laatua ja parranajotuotteina kolmea lajia.  Lisäksi oli kylpy- ja saunasaippuaa. Yhtiö valmisti myös puhdistus- ja desinfiointiaineita, eläinluusta tehtyjä tuotteina luurasvaa, luuliimaa, luuryynejä, luujauhoa ja raakaluujauhoa.  Kynttilöitä löytyi 12 eri luokassa useina pakkauskokoina.  Havin Oy osallistui myös Helsingin olympialaisiin tarvittavan stadionin rakentamiseen oman Stadion-tuotteiden kautta.  Kyseisistä tuotteista osa ostohinnasta meni olympiastadionin rakennusrahastoon. Näitä ”Stadion-tuotteita”olivat Havin Maija -saippuajauhe, Puritas-saippuajauhe, Nestor-saippua ja Stadion-saippua.

Perinteisten kynttilöiden lisäksi Havin Oy:llä oli mallisto erikoiskynttilöistä

Saippuat ja pesuaineet olivat Havin Oy:n lippulaiva. Havin Maija -saippuajauhe oli niitä tuotteita, joita ostamalla rahaa kertyi myös olympiastadionin rakennusrahastoon

Havin Oy:kin lähti evakkoon

Havin Oy:n toiminta jatkui Viipurissa talvisodan syttymiseen asti vuonna 1939.  Tuotantolaitokset evakuoitiin Riihimäelle, missä oli vuodesta 1928 asti ollut yhtiön omistuksessa  Oy Teka Ab –niminen teknokemiallisia tuotteita valmistava tytäryhtiö.  Saippuoiden ja kynttilöiden valmistuksen yhtiö aloitti vuoden 1940 puolella.  Yhtiö kehittyi olojen vakiinnuttu 1950-luvulla vanhalta pohjalta.  Aikoinaan muotoutunut näkemys keskittymisestä saippuoiden, pesuaineiden ja kynttilöiden valmistukseen entisestään vahvistui.  Lisääntynyt myynti vaati tuotantokapasiteetin kasvattamista ja Riihimäelle rakennettiin uusi tehdas 1970-luvulla.

Isänmaallisen aspektin vähittäinen katoaminen suomalaisestakin liiketoiminnasta vaikutti syvällisesti myös Havi Oy:n kohtaloon.  Ensin myytiin yhtiön teknokemiallinen puoli saksalaiselle Henkelille vuonna 1977.   Kynttilöiden valmistus siirtyi Hackman Designor Oy Ab:lle vuonna 1996.  Se puolestaan myi Havin kynttilätehtaan ruotsalaiselle Dunelle vuonna 1998.  Havin kynttilätuotanto palasi takaisin suomalaiomistukseen, kun perheyritys Suomen Kerta Oy osti sen Dunelilta.

Kaksi Havin tuotteissa käytettyä logoa

Reino Seppänen

Terijoesta tuli jo tsaarinvallan loppuvuosikymmeninä suostittu lomakohde Venäjän sivistyneistön ja aateliston keskuudessa. Sinne heitä veti erityisesti 25 kilometriä pitkä hiekkaranta ja myös toisaalta Suomen suuriruhtinaskunnan eurooppalainen vapaus ja suhteellinen vapaamielisyys, joita molempia tosin taantumuksellinen tsaarinhallinto pyrki kahlehtimaan.  Venäläistä esimerkkiä seuraten osa Suomenkin seurapiireistä hakeutui kesäisinTerijoelle. Vaikka lukuisat Venäjän ja Suomen merkkihenkilöt ja kuuluisuudet viettivätkin kesiään Terijoella, yksi heistä nousee ylitse muiden – taiteilija Ilja Repin. Suuren yleisön keskuudessa Repin jäi kuitenkin Suomessa etenkin itsenäisyytemme alkuvuosina vaille sitä huomiota, mitä tämä maailman suurimpiin mestareihin kuuluva taiteilija eittämättä olisi ansainnut.

Sukuseuramme kunniajäsen Aino Piepponen (os. Seppänen) on syntyperäisiä Terijoen tyttöjä ja nimenomaa Kuokkalasta, missä myös Ilja Repin asui 30 vuotta.  Seuramme päätti aikoinaan koota sukuun kuuluvien haastatteluja talteen. Tässä hitaanlaisesti etenevässä projektissa on onnistuttu tallentamaan Ainon muisteluksia haastattelijana toimittaja Timo Seppänen.  Yksi mielenkiintoinen muistelo haastattelussa oli pienen Aino-tytön osallistuminen taitelijan Ilja Repinin hautajaisiin Terijoella syksyllä 1930. Tuo osa haastattelusta on tarkoitus liittää seuramme kotisivuille.

Kuokkalaan Ilja Repin asettui asumaan vaimonsa, kirjailija Natalia Nordmanin kanssa vuonna 1900. Yksi syy Terijoelle siirtymiseen lienee ollut myös se, että Kuokkala ei ollut kovin kaukana  Repinille rakkasta Venäjästä. Suomeen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan, samalla myös Pietarin kuvernementin raja kulki vain muutaman kilometrin päässä. Repin ja Nordman hankkivat itselleen Kuokkalasta  huvilan, jota laajennettiin useaan eri otteeseen. Tämän erikoilaatuinen taiteilijakoti sai nimen  ”Penanty”.

Ilja Repin oma kuva 1878

Repiniä pidetään ennen kaikkea venäläisenä taiteilijana ja niin hän itsekin koki sitä olevansa. Repin syntyi kuitenkin Ukrainassa, Harkovan kuvernementtiin kuuluneessa Tšugujevissa vuonna 1844. Hän opiskeli ja valmistui Pietarin Taideakatemiasta. Saatuaan 1871 kultamitalin ja matkaapurahan hän jatkoi opintojaan Parisissa ja Roomassa. Italiassa ja Ranskassa Repin asui useita vuosia.  Vuodesta 1878 hän osallistui jatkuvasti kiertonäyttely-yhdistyksen Peredviznikien näyttelyihin. Maineen kasvun myötä jokainen Repinin uusi taulunsa oli huomattava tapahtuma Venäjän taideelämässa ja ennen pitkää ne huomioitiin koko Euroopassa. . Repin opetti myös Pietarin Taideakatemiassa. Hänen oppilaitaan olivat mm. Brodski, Kustodiev, Kulikov ja Maljav. Opetustyöstä hän kuitenkin luopui lopullisesti vuonna 1907.

Repinin tuotanto on kokonaisuutena laaja ja monipuolinen. Hänen moniin maalauksiinsa liittyi myös yhteiskunnallinen aspekti, jota pehmensi taiteilijan virtuoosimainen tekniikka, henkilökuvaus ja kansanomaisuus. Muotokuvamaalarina Repin sai myös kuuluisuutta ja etenkin monet Leo Tolstoin muotokuvat herättivät kiinnostusta Venäjällä ja laajemminkin. Tolstoin viimeisinä vuosina hänet julistettiin kirkonkiroukseen, minkä vuoksi tämän kreivin muotokuva poistettiin tuolloisesta Aleksanteri III:n museosta Pietarissa. Teko aiheutti sivistyneistön keskuudessa paheksunnan aallon, jota ilmaistiin mm. viemällä kukkia paikalle, jossa muotokuva oli sijainnut.

Leo Tolstoi ja Ilja Repin. Repin maalasi useita Tolstoin kuvia. Hänen tuttavapiirinsä oli tavattoman laaja aikansa venäläisen sivistyneistön ja poliittisen eliitin keskuudessa.

Maiseman kuvaajana Repin oli Venäjällä myös tavallaan uudistaja. Hänen edelläkävijänsä näyttävät maalanneen pitkälti länsimaisten esikuvien mukaan, nimekkäiden taiteilijoiden töitä ja tekniikkaa seuraten. Repin luki sen sijaan kulloistakin työstettävää maisemaa, vuodenaikoja ja niiden valoisuuksien eroja. Tämä asenne on nähtävissä myös hänen Suomessa tekemissään töissä. Lumi, Suomenlahden pinta eri muodoissaan ja Kuokkalan männyt innoittivat Repiniä, joita hän toisti mm. kymmenissä harjoitelmissaan.

Vuonna 1899 Repinin hankkiman Kuokkalan huvilan, Penatyn, Repin osti naisystävänsä Natalia Nordmanin (1863- 1914 ) nimiin. Repin rakastui Terijokeen ja Suomeen, etenkin meidän luontoomme. Toisaalta Repiniä viehätti myös Suomen suhteellinen vapaus, Venäjään verrattuna. Piirre oli aikansa venäläisille demokraateille ja edistyksellisille ihmisille tyypillinen. Suomen oma valuutta ja latinalainen kirjaimisto loivat mielikuvaa ”ulkomaasta”, joka oli kuitenkin lähellä Pietaria ja jossa oli helppo asioida venäjän kielen laajahkon osaamisen vuoksi. Venäläiseen yhteiskuntaan verrattuna Suomi oli myös demokraattinen maa, niin oudolta kuin se ehkä aikansa suomalaisista tuntui.

Sodan jälkeen uudelleen rakennettu ja vuonna 1962 avattu taiteilijakoti Penanty talvisessa asussa.

Ilja Repinin suhde Suomeen oli paljon syvällisempi kuin vain kiintymys Terijokeen ja sen luontoon. Hän oli suuri maamme ihailija ja kunnioitti Helsinkiä Pariisin veroisena , ”yhtenä Pariisin kolkkana”.  Pariisissa Repin oli tutustunut meidän Albert Edefeltiin ja piti tätä taiteellisen lahjakkuuden suhteen Dostojevskin ja Tolstoin veroisena nerona (mielenkiintoinen rinnastus kahteen suureen venäläiseen kirjailijaan). Akseli Gallen-Kallelan kanssa suhde oli ensi alkuun kitkainen Repinin tähän kohdistaman kritiikin vuoksi. Myöhemmin 1920 alkaen se kehittyi ystävyydeksi. Muutenkin suomalainen sivistyneistö ja etenkin taide-elämä suhtautui eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta myönteisesti Repiniin. Tuota myötätuntoa edisti Repinin tuki suomalaisten taistelulle venäläistämispyrkimyksien aikana. Hänet nimitettiin vuonna 1914 Suomen taiteilijaseuran kunniajäseneksi. Suomen kansalainen Repin oli vuodesta 1918 lähtien.

Repin oli tsaarinaikaisen sivistyneistön yksi keskeisimmistä hahmoista. Hänen huvilallaan Kuokkalassa vieraili useat venäläisen kulttuurin suurnimet. Kuvassa Penanty-huvilan vieraina kirjailija Maksim Gorki selä taide- ja muusikkikriitikko Vladimir Stasov. Repin itse oikealla. Kuva vuodelta 1904.

Repinin maailmankatsomuksesta ja poliittisesta orientaatiosta on väitelty paljon. Neuvostoliitossa Repin nähtiin virallisen taidesuunnan nk. sosialistisen realismin isänä. Tälle näkemykselle on olemassa perusteita. Repin oli realistisen kuvauksen edustaja. Hän oli paljolti venäjän kansan ja sen tavallisten ihmisten kuvaaja. Hän maalasi teoksiinsa heidän ilot ja kärsimykset ja oli tässä mielessä kaukana perinteisestä hovimaalarista ja eliitin suosikin tavasta liehakoida ruokkivaa kättä. Siitä huolimatta Repin ei kieltäytynyt keisarillisten ja aatelisten tarjoamista tilauksista. Niitä kyllä sateli sitä mukaa kuin kuuluisuus lisääntyi. Repinin mielestä taantumuksellinenkin oli maalauksen arvoinen. Ihmisenä hän vihasi taantumusta, mikä on nähtävissä hänen useissa maalauksissaan. Toisaalta useat yhteiskunnallista teokset, joissa monien mielestä on yhteiskunnallista paatosta, vaikkapa Volgan lauttureita kuvaava maalaus, on monitulkintainen. Se voidaan nähdä vain realistisena ja historiallisena kuvauksena. Repinin demokraattinen luonne nousee esille vahvimmin maalauksessa ”Mikä vapaus” vuodelta 1903. Aikanaan se on tulkittiin laajasti taantumuksellisen Venäjän kritiikiksi ja aiheutti siksi esille tullessaan kohun. Teos kuuluu nykyisin Venäläisen taiteen museon kokoelmiin Pietarissa. Meidän Kuokkalamme kannalta se on mielenkiintoinen, koska siinä on nähty keväisen Itämeren kuohuntaa juuri Kuokkalan rannoilta.

Repinin teos ”Mikä vapaus!” vuodelta 1903. Maalauksessa on tunnistettu Suomenlahden myrskyä Kuokkalan edustalta. Teoksen katsottiin valmistumisen aikana heijastavan ihmisen pyrkimystä vapauteen. Vaarallinen ajatus sinänsä aikansa tsaristiselle taantumukselle!

Toinen selkeästi kantaa ottava teos on ”17. lokakuuta 1905”. Teos on ilmiselvästi inspiroinut tulevien neuvostomaalareiden lukuisia poliittisen tendenssin sisältäviä töitä.  Maalaus kuvaa kansan riemua Lokakuun manifesti  antamisesta. Tuolla manifestilla tsaari Nikolai II ilmoitti vuoden 1905 vallankumouksen seurauksena itsevaltiudesta luopumista ja perustuslailliseen monarkiaan siirtymistä. Repin kuului siihen suureen venäläisen sivistyneistön joukkoon, joka uskoi edistykseen ja demokratiaan. Lokakuun vallankumous 1917 oli hänelle syvä pettymys. Repin ei suostunut enää sen jälkeen palaamaan synnyinmaahansa, vaikka neuvostohallitus kävi sitä edustajiensa välityksellä pyytämässä.

Repinin teos 17. lokakuuta 1905 on valmistunut vuotta myöhemmin. Se kuvaa Venäjän kansan riemua siirtymisestä perustuslailliseen monarkiaan ja kansanedustuslaitoksen syntyyn. Ilo oli ennenaikaista. Vuotta 1905 seurasi syvä taantumus.

Itsenäisyytemme aikana Repinin elämä Suomessa  oli osin taloudellisesti vaikeaa. Hän teki silti merkittävän lahjoituksen Suomen kansalle omasta taidekokoelmastaan. Lahja käsitti seitsemän hänen omaa työtään ja 23 venäläisten taiteilijoiden maalausta. Tuo lahjoitus loi hyvän pohjan Ateneumin venäläisen taiteen kokoelmalle, jota ihme kyllä, ei oikeastaan ollut ennen Repinin lahjaa. Osin tuo vajavaisuus selittyi varojen puutteella, osin taas poliittisista syistä. Repinin tarkoitus oli ehkä lahjoituksellaan kiinnittää huomiota tähän retuperällä olevaan tilanteeseen? Repin saattoi myös toivoa taloudellisen niukkuutensa keskellä lahjoituksen johtavan taidemuseon haluun kartuttaa hänen taiteensa kokoelmaa. Lahjoitus oli Repinin omien teosten osalta etupäässä muotokuvia, joista ehdottomasti upein on hänen itsensä ja Natalia Nordmanin kaksoismuotokuva.

Repinin maalaus elämänkumppanistaan Natalia Nordmannin ja itsestään. Kaksoismuotokuva on vuodelta 1903. Kuva kuuluu Repinin vuonna 1919 Ateneumille lahjoittamaan kokoelmaan.

Penanty, Repinin huvila Kuokkalassa, tuhoutui sodassa. Vuonna 1944, kun tuli kuluneeksi 100 vuotta Ilja Repinin syntymästä, Neuvosliiton hallitus teki päätöksen rakentaa Penanty uudelleen. Työ ja entisöinti vaativat paljon aika. Onneksi tuholta oli säilynyt paljon muotokuvia ja osa taidemaalarin henkilökohtaisia esineitä sekä hänen tauluja. Niinpä huvilan huoneet on pyritty sisustamaan alkuperäiseen tyyliin. Runsas valokuva-aineisto on ollut apuna tässä restaurointityössä. Penantystä onkin tullut suosittu matkailukohde entisessä Kuokkalassamme, joka on uuden omistajan päätöksellä nimetty kylän tunnetuimman henkilön Ilja Repinin kunniaksi Repinoksi.

Reino Seppänen

Ilja Repinistä ja hänen tuotannostaan enemmän:  

http://1395.ru/travel-russia/piter/penaty-ugolok-ilii-repina/

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/kesa2006/repin/repin/elamakerta.htm

https://www.wikiart.org/en/ilya-repin/portrait-of-t-a-mamontova-1879

http://artinrussia.org/ilya-repin/

Helmi Seppästä, Myhkyrilässä syntyneistä Seppäsistä vanhinta haastateltiin aikoinaan vuonna 2010 Etelä-Karjala ilmestyvään Vartti-ehteen. Se on kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin julkaistava lehti, jonka eskiviikkoinen jakelumäärä on 64 500 kappaletta ja sunnuntainen 46 000 kappaletta.

Helmi on vastaillut napakasti kiperiinkin kysymyksiin, vaikka miettimisaikaa ei kuulemma ollut kovinkaan paljon käytettävissä. Alla lehden juttu kokonaisuudessaan.