Terijoesta tuli jo tsaarinvallan loppuvuosikymmeninä suostittu lomakohde Venäjän sivistyneistön ja aateliston keskuudessa. Sinne heitä veti erityisesti 25 kilometriä pitkä hiekkaranta ja myös toisaalta Suomen suuriruhtinaskunnan eurooppalainen vapaus ja suhteellinen vapaamielisyys, joita molempia tosin taantumuksellinen tsaarinhallinto pyrki kahlehtimaan.  Venäläistä esimerkkiä seuraten osa Suomenkin seurapiireistä hakeutui kesäisinTerijoelle. Vaikka lukuisat Venäjän ja Suomen merkkihenkilöt ja kuuluisuudet viettivätkin kesiään Terijoella, yksi heistä nousee ylitse muiden – taiteilija Ilja Repin. Suuren yleisön keskuudessa Repin jäi kuitenkin Suomessa etenkin itsenäisyytemme alkuvuosina vaille sitä huomiota, mitä tämä maailman suurimpiin mestareihin kuuluva taiteilija eittämättä olisi ansainnut.

Sukuseuramme kunniajäsen Aino Piepponen (os. Seppänen) on syntyperäisiä Terijoen tyttöjä ja nimenomaa Kuokkalasta, missä myös Ilja Repin asui 30 vuotta.  Seuramme päätti aikoinaan koota sukuun kuuluvien haastatteluja talteen. Tässä hitaanlaisesti etenevässä projektissa on onnistuttu tallentamaan Ainon muisteluksia haastattelijana toimittaja Timo Seppänen.  Yksi mielenkiintoinen muistelo haastattelussa oli pienen Aino-tytön osallistuminen taitelijan Ilja Repinin hautajaisiin Terijoella syksyllä 1930. Tuo osa haastattelusta on tarkoitus liittää seuramme kotisivuille.

Kuokkalaan Ilja Repin asettui asumaan vaimonsa, kirjailija Natalia Nordmanin kanssa vuonna 1900. Yksi syy Terijoelle siirtymiseen lienee ollut myös se, että Kuokkala ei ollut kovin kaukana  Repinille rakkasta Venäjästä. Suomeen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan, samalla myös Pietarin kuvernementin raja kulki vain muutaman kilometrin päässä. Repin ja Nordman hankkivat itselleen Kuokkalasta  huvilan, jota laajennettiin useaan eri otteeseen. Tämän erikoilaatuinen taiteilijakoti sai nimen  ”Penanty”.

Ilja Repin oma kuva 1878

Repiniä pidetään ennen kaikkea venäläisenä taiteilijana ja niin hän itsekin koki sitä olevansa. Repin syntyi kuitenkin Ukrainassa, Harkovan kuvernementtiin kuuluneessa Tšugujevissa vuonna 1844. Hän opiskeli ja valmistui Pietarin Taideakatemiasta. Saatuaan 1871 kultamitalin ja matkaapurahan hän jatkoi opintojaan Parisissa ja Roomassa. Italiassa ja Ranskassa Repin asui useita vuosia.  Vuodesta 1878 hän osallistui jatkuvasti kiertonäyttely-yhdistyksen Peredviznikien näyttelyihin. Maineen kasvun myötä jokainen Repinin uusi taulunsa oli huomattava tapahtuma Venäjän taideelämässa ja ennen pitkää ne huomioitiin koko Euroopassa. . Repin opetti myös Pietarin Taideakatemiassa. Hänen oppilaitaan olivat mm. Brodski, Kustodiev, Kulikov ja Maljav. Opetustyöstä hän kuitenkin luopui lopullisesti vuonna 1907.

Repinin tuotanto on kokonaisuutena laaja ja monipuolinen. Hänen moniin maalauksiinsa liittyi myös yhteiskunnallinen aspekti, jota pehmensi taiteilijan virtuoosimainen tekniikka, henkilökuvaus ja kansanomaisuus. Muotokuvamaalarina Repin sai myös kuuluisuutta ja etenkin monet Leo Tolstoin muotokuvat herättivät kiinnostusta Venäjällä ja laajemminkin. Tolstoin viimeisinä vuosina hänet julistettiin kirkonkiroukseen, minkä vuoksi tämän kreivin muotokuva poistettiin tuolloisesta Aleksanteri III:n museosta Pietarissa. Teko aiheutti sivistyneistön keskuudessa paheksunnan aallon, jota ilmaistiin mm. viemällä kukkia paikalle, jossa muotokuva oli sijainnut.

Leo Tolstoi ja Ilja Repin. Repin maalasi useita Tolstoin kuvia. Hänen tuttavapiirinsä oli tavattoman laaja aikansa venäläisen sivistyneistön ja poliittisen eliitin keskuudessa.

Maiseman kuvaajana Repin oli Venäjällä myös tavallaan uudistaja. Hänen edelläkävijänsä näyttävät maalanneen pitkälti länsimaisten esikuvien mukaan, nimekkäiden taiteilijoiden töitä ja tekniikkaa seuraten. Repin luki sen sijaan kulloistakin työstettävää maisemaa, vuodenaikoja ja niiden valoisuuksien eroja. Tämä asenne on nähtävissä myös hänen Suomessa tekemissään töissä. Lumi, Suomenlahden pinta eri muodoissaan ja Kuokkalan männyt innoittivat Repiniä, joita hän toisti mm. kymmenissä harjoitelmissaan.

Vuonna 1899 Repinin hankkiman Kuokkalan huvilan, Penatyn, Repin osti naisystävänsä Natalia Nordmanin (1863- 1914 ) nimiin. Repin rakastui Terijokeen ja Suomeen, etenkin meidän luontoomme. Toisaalta Repiniä viehätti myös Suomen suhteellinen vapaus, Venäjään verrattuna. Piirre oli aikansa venäläisille demokraateille ja edistyksellisille ihmisille tyypillinen. Suomen oma valuutta ja latinalainen kirjaimisto loivat mielikuvaa ”ulkomaasta”, joka oli kuitenkin lähellä Pietaria ja jossa oli helppo asioida venäjän kielen laajahkon osaamisen vuoksi. Venäläiseen yhteiskuntaan verrattuna Suomi oli myös demokraattinen maa, niin oudolta kuin se ehkä aikansa suomalaisista tuntui.

Sodan jälkeen uudelleen rakennettu ja vuonna 1962 avattu taiteilijakoti Penanty talvisessa asussa.

Ilja Repinin suhde Suomeen oli paljon syvällisempi kuin vain kiintymys Terijokeen ja sen luontoon. Hän oli suuri maamme ihailija ja kunnioitti Helsinkiä Pariisin veroisena , ”yhtenä Pariisin kolkkana”.  Pariisissa Repin oli tutustunut meidän Albert Edefeltiin ja piti tätä taiteellisen lahjakkuuden suhteen Dostojevskin ja Tolstoin veroisena nerona (mielenkiintoinen rinnastus kahteen suureen venäläiseen kirjailijaan). Akseli Gallen-Kallelan kanssa suhde oli ensi alkuun kitkainen Repinin tähän kohdistaman kritiikin vuoksi. Myöhemmin 1920 alkaen se kehittyi ystävyydeksi. Muutenkin suomalainen sivistyneistö ja etenkin taide-elämä suhtautui eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta myönteisesti Repiniin. Tuota myötätuntoa edisti Repinin tuki suomalaisten taistelulle venäläistämispyrkimyksien aikana. Hänet nimitettiin vuonna 1914 Suomen taiteilijaseuran kunniajäseneksi. Suomen kansalainen Repin oli vuodesta 1918 lähtien.

Repin oli tsaarinaikaisen sivistyneistön yksi keskeisimmistä hahmoista. Hänen huvilallaan Kuokkalassa vieraili useat venäläisen kulttuurin suurnimet. Kuvassa Penanty-huvilan vieraina kirjailija Maksim Gorki selä taide- ja muusikkikriitikko Vladimir Stasov. Repin itse oikealla. Kuva vuodelta 1904.

Repinin maailmankatsomuksesta ja poliittisesta orientaatiosta on väitelty paljon. Neuvostoliitossa Repin nähtiin virallisen taidesuunnan nk. sosialistisen realismin isänä. Tälle näkemykselle on olemassa perusteita. Repin oli realistisen kuvauksen edustaja. Hän oli paljolti venäjän kansan ja sen tavallisten ihmisten kuvaaja. Hän maalasi teoksiinsa heidän ilot ja kärsimykset ja oli tässä mielessä kaukana perinteisestä hovimaalarista ja eliitin suosikin tavasta liehakoida ruokkivaa kättä. Siitä huolimatta Repin ei kieltäytynyt keisarillisten ja aatelisten tarjoamista tilauksista. Niitä kyllä sateli sitä mukaa kuin kuuluisuus lisääntyi. Repinin mielestä taantumuksellinenkin oli maalauksen arvoinen. Ihmisenä hän vihasi taantumusta, mikä on nähtävissä hänen useissa maalauksissaan. Toisaalta useat yhteiskunnallista teokset, joissa monien mielestä on yhteiskunnallista paatosta, vaikkapa Volgan lauttureita kuvaava maalaus, on monitulkintainen. Se voidaan nähdä vain realistisena ja historiallisena kuvauksena. Repinin demokraattinen luonne nousee esille vahvimmin maalauksessa ”Mikä vapaus” vuodelta 1903. Aikanaan se on tulkittiin laajasti taantumuksellisen Venäjän kritiikiksi ja aiheutti siksi esille tullessaan kohun. Teos kuuluu nykyisin Venäläisen taiteen museon kokoelmiin Pietarissa. Meidän Kuokkalamme kannalta se on mielenkiintoinen, koska siinä on nähty keväisen Itämeren kuohuntaa juuri Kuokkalan rannoilta.

Repinin teos ”Mikä vapaus!” vuodelta 1903. Maalauksessa on tunnistettu Suomenlahden myrskyä Kuokkalan edustalta. Teoksen katsottiin valmistumisen aikana heijastavan ihmisen pyrkimystä vapauteen. Vaarallinen ajatus sinänsä aikansa tsaristiselle taantumukselle!

Toinen selkeästi kantaa ottava teos on ”17. lokakuuta 1905”. Teos on ilmiselvästi inspiroinut tulevien neuvostomaalareiden lukuisia poliittisen tendenssin sisältäviä töitä.  Maalaus kuvaa kansan riemua Lokakuun manifesti  antamisesta. Tuolla manifestilla tsaari Nikolai II ilmoitti vuoden 1905 vallankumouksen seurauksena itsevaltiudesta luopumista ja perustuslailliseen monarkiaan siirtymistä. Repin kuului siihen suureen venäläisen sivistyneistön joukkoon, joka uskoi edistykseen ja demokratiaan. Lokakuun vallankumous 1917 oli hänelle syvä pettymys. Repin ei suostunut enää sen jälkeen palaamaan synnyinmaahansa, vaikka neuvostohallitus kävi sitä edustajiensa välityksellä pyytämässä.

Repinin teos 17. lokakuuta 1905 on valmistunut vuotta myöhemmin. Se kuvaa Venäjän kansan riemua siirtymisestä perustuslailliseen monarkiaan ja kansanedustuslaitoksen syntyyn. Ilo oli ennenaikaista. Vuotta 1905 seurasi syvä taantumus.

Itsenäisyytemme aikana Repinin elämä Suomessa  oli osin taloudellisesti vaikeaa. Hän teki silti merkittävän lahjoituksen Suomen kansalle omasta taidekokoelmastaan. Lahja käsitti seitsemän hänen omaa työtään ja 23 venäläisten taiteilijoiden maalausta. Tuo lahjoitus loi hyvän pohjan Ateneumin venäläisen taiteen kokoelmalle, jota ihme kyllä, ei oikeastaan ollut ennen Repinin lahjaa. Osin tuo vajavaisuus selittyi varojen puutteella, osin taas poliittisista syistä. Repinin tarkoitus oli ehkä lahjoituksellaan kiinnittää huomiota tähän retuperällä olevaan tilanteeseen? Repin saattoi myös toivoa taloudellisen niukkuutensa keskellä lahjoituksen johtavan taidemuseon haluun kartuttaa hänen taiteensa kokoelmaa. Lahjoitus oli Repinin omien teosten osalta etupäässä muotokuvia, joista ehdottomasti upein on hänen itsensä ja Natalia Nordmanin kaksoismuotokuva.

Repinin maalaus elämänkumppanistaan Natalia Nordmannin ja itsestään. Kaksoismuotokuva on vuodelta 1903. Kuva kuuluu Repinin vuonna 1919 Ateneumille lahjoittamaan kokoelmaan.

Penanty, Repinin huvila Kuokkalassa, tuhoutui sodassa. Vuonna 1944, kun tuli kuluneeksi 100 vuotta Ilja Repinin syntymästä, Neuvosliiton hallitus teki päätöksen rakentaa Penanty uudelleen. Työ ja entisöinti vaativat paljon aika. Onneksi tuholta oli säilynyt paljon muotokuvia ja osa taidemaalarin henkilökohtaisia esineitä sekä hänen tauluja. Niinpä huvilan huoneet on pyritty sisustamaan alkuperäiseen tyyliin. Runsas valokuva-aineisto on ollut apuna tässä restaurointityössä. Penantystä onkin tullut suosittu matkailukohde entisessä Kuokkalassamme, joka on uuden omistajan päätöksellä nimetty kylän tunnetuimman henkilön Ilja Repinin kunniaksi Repinoksi.

Reino Seppänen

Ilja Repinistä ja hänen tuotannostaan enemmän:  

http://1395.ru/travel-russia/piter/penaty-ugolok-ilii-repina/

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/kesa2006/repin/repin/elamakerta.htm

https://www.wikiart.org/en/ilya-repin/portrait-of-t-a-mamontova-1879

http://artinrussia.org/ilya-repin/

Helmi Seppästä, Myhkyrilässä syntyneistä Seppäsistä vanhinta haastateltiin aikoinaan vuonna 2010 Etelä-Karjala ilmestyvään Vartti-ehteen. Se on kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin julkaistava lehti, jonka eskiviikkoinen jakelumäärä on 64 500 kappaletta ja sunnuntainen 46 000 kappaletta.

Helmi on vastaillut napakasti kiperiinkin kysymyksiin, vaikka miettimisaikaa ei kuulemma ollut kovinkaan paljon käytettävissä. Alla lehden juttu kokonaisuudessaan.

Sää oli yllättävän suosiollinen sukuseuran Viipurin matkalla 02. – 04. elokuuta 2016. Matka tehtiin risteillen Saimaan kanavan kautta Viipuriin ja takaisin Lappeenrantaan. Tällä kertaa seuran matkalle osallistujia oli vain kymmenkunta. Sukuseuralaiset olivat osana Bussi-Mannisen totetuttamaa ryhmämatkaa, mutta kulkivat matkan aikana paljolti omaia polkujaan.  Osa ryhmästä tuli myös Lappeenrantaan omalla kyydillä. 

Ruovedeltä lähtenyt ja Tampereen kautta ajanut bussi tuli Lappeenrantaan hyvissä ajoin. Majoittuminen tapahtui hyvätasoisessa hotelli Patriassa lähellä satamaa. Aikainen tulo kaupunkiin mahdollisti tutustumisen Lappeenrannan keskustaan.  Niinpä sukuseuralaistemme ydinryhmä teki tunnin kierroksen kaupunkijunalla.  Se antoi aineksia muodostaa hyvä käsitys tämän vireän 60 000 asukkaan karjalaisen kaupungin menneisyydestä ja nykypäivästä.

Kaupunkijuna lähtö- ja palauupaikka oli Saimaan rannassa sijaitseva Hiekkalinna lähellä Linnoitusta. Tämän vuoden teemana tässä Hiekkalinnassa on Ritarilinna.  Kyse on alueesta, johon on veistetty kolmesta miljoonasta kilosta hiekkaa prinssejä, kuninkaallisia ja ritareita. Linnan taidokkaista veistoksissa voi tunnistaa mm. keskiaikaiset turnajaiset ja uskonnollista tematiikkaa. Linnassa on myös pienimuotoinen teatteri, jossa on kesän aikana ollut musiikkiesityksiä ja lastenteatteria.

Turnajaiset hiekkaan kuvattuna Lappeenrannan Hiekkalinnassa.

Lappeenrannassa matkalaisemme viettivät iloista iltaa istumalla tervahöyry Prinsessa Armadan kannella keskustellen ja kuulumisia vaihtaen.  Iltaa jatkettiin ilman viilentyessä hotellin baarissa. Matkalla hotelliin nautittiin tietysti Vetyä ja Atomia torin kioskista. Tämä lappeenrantalainen herkku todettiin maineensa veroiseksi.

Prinsesa_Armadan kannella, vaikka ei vielä sinisellä Saimaalla.

Keskiviikkoaamuna oli aikainen herätys, sillä laukut oli toimitettava bussiin jo kello 06:00. Ankara sadekuuro pelästytti matkalaiset, mutta sade taukosi jo aamiaista syödessä. Niinpä satamassa laivaan pääsyä odoteltaessa ei enää tarvinnut pelätä kastumista.  MS Karelian lähtiessä kohti Saimaan kanavaa ja Viipuria sää oli jo aurinkoinen.  Ryhmämme viihtyikin koko lähes koko matkan ajan aluksen yläkannella. Välillä kävimme nauttimassa maittavat katkakrapuvoileivät Karelian ruokasalissa ja loppumatkalla myös laulamassa yhteislauluja laivan baarissa.

Laivan_kannella menomatkalla: Sirkka, Aira, Harri, Tarja, Reino ja Kari.

Matka kanavan kautta Viipuriin oli ryhmäläisille aivan uusi kokemus.  Kanavan kahdeksan sulkua kiinnostivat menomatkalla. Erityisen vaikuttava oli kanavan ensimmäinen, Mälkiän, sulku. Siinä pudotuskorkeus on kanavan suurin, 12,4 metriä. Kaksi muuta Suomen puolella olevaa sulkua ovat Mustola ja Soskua. Venäjän puolella olevat sulut ovat Pälli, Ilistoje (entinen Lietjärvi), Tsvetotšnoje (entinen Rättijärvi), Iskrovka (entinen Särkijärvi) ja Brusnitšnoje (entinen Juustila). Pituudeltaan nykyisen kanavan kerrottiin olevan noin 43 kilometriä. Saimme myös paljon tietoa kanavan historiasta ja sen nykyisestä käytöstä.

Mälkiän sululla, missä pudotuskorkeus on kanavan suurin.

Kivisalmen suurten siltojen alittaminen oli tunnetta nostattava kokemus.  Samoin Viipuria lähestyttäessä tutun Viipurin linnan tornin näkeminen.  Tulo Viipuriin vesiteitse avasi kaupungista aivan toisenlaisen kuvan.  Laituriin kiinnittäytyessä miljöötä hallitsee juuri Viipurin linna. Nyt sen tornissa liehui Pyhän Andreaan siniristinen lippu eli Venäjän merivoimien lippu. Tuo valkoisella pohjalla oleva vino sininen risti oli laivaston tunnus jo tsaarin aikana. Puiden takana linnan vastarannalla pilkottavan entisen maakunta-arkiston rannassa salkoon oli vedetty myös vanha neuvostolaivaston lippu rinnan Pyhän Andreaan lipun ja maan kansallislipun rinnalle.

Viipurin linna matkustajasatamasta nähtynä.

Maahan tuloon liittyvistä muodollisuuksista passintarkastuksesta ja tullista selivisimme  niin tultaessa kuin lähdettäessä hyvin nopeasti. Piinaavista kokemuksista neuvostoajoilta ei enää ollut jälkeäkään. Satamasta siirryimme bussilla majapaikkaamme hotelli Victoriaan. Se sijaitsee aivan vastapäätä Viipurin vanhaa, jugendtyylistä kauppahallia lähellä Salakkalahtea. Hotelli on ilmastoitu ja sen sijainti turistin kannalta erittäin kätevä; vanha kaupunki ja keskusta ovat kävelymatkan päässä.

Hotelli_Victoria Viipurin kauppahallia vastapäätä.

Iltapäivällä oli matkatoimiston ohjelmaan kuulunut kiertoajelu Viipurissa, minkä yhteydessä tarjoutui halukkaille mahdollisuus tutustua Viipurin Alvar Aallon suunnittelemaan ja vuonna 1935 valmistuneeseen kaupunginkirjastoon. Kirjasto onkin nyt erittäin hyvässä kunnossa vuonna 2013 valmistuneen korjauksen jälkeen. Korjausta vauhditti aikanaan presidentti Tarja Halonen ottamalla sen puheeksi presidentti Putinin kanssa erään Pietarin vierailunsa yhteydessä. Me kirjastoon tutustuneet totesimme, että siellä avautuisi seuraavana päivänä vanhaa Viipuria esittelevä laajahko  postikorttinäyttely. Näyttelyn kokoamiseen olivat osallistuneet myös suomalaiset tahot.

Kuva Viipurin kaupunginkirjaston toisesta kerroksesta.

Kaupunkikierroksen ja kirjastoon tutustumisen jälkeen jäi aikaa vielä omatoimiseen tutustumiseen kaupungilla ja ostoksille. Viipuriin oli viimeisen käyntimme jälkeen ilmestynyt useita kahviloita, bistroja ja ravintoloita, joiden ruokatarjonta ja palveluiden taso oli kehittynyt valtavasti. Turistin kannalta ostokset ja ravintoloiden hinnat olivat valuutan kurssimuutosten takia erittäin edullisia.

Illalla seurueemme siirtyi liki samankokoisen muun turistiryhmän kanssa illanviettoon Viipurin Pyöreään torniin. Nautimme siellä venäläistyyppisen illallisen juomineen ja jälkiruokineen. Meille esiintyi myös viipurilainen seitsenhenkinen kansantanssiryhmä Veresk (suomeksi Kanerva). Ryhmä käsitti kolme naista ja neljä miestä. Taidokkaita tanssiesityksiä säestettiin perinteiseen venäläiseen tapaan laululla ja kansansoittimin (balalaikat ja bassobalalaikka kansanomaiset lyömäsoittimet).  Vauhdikkaisiin esityksiin haettiin myös meitä katsojia mukaan.

Viipurilainen kansantanssiryhmä Veresk.

Seuraava päivä oli tutustumista omatoimisesti Viipuriin tai niin halutessa ostoksien tekoon. Sukuseuralaiset kiersivätkin ahkerasti mm. Viipurin vanhaa kaupunkia, osan tutustuessa kaupungin suomalaisajan rakennuksiin ja arkkitehtuuriin. Valitettavasti osa tästä arvokkaasta, joskin yllättävän pitkään säilyneestä, rakennuskannasta on edelleenkin huonokuntoista ja jatkuvan rapistumisen vaivaamaa. Muutama arvotalo on jo peruuttamattomasti menetettykin. Ilahduttavaa oli kuitenkin havaita, että useita tästä säilyttämisen arvoisesta rakennukannasta on korjattu ja myös korjaamisen alla. Mielenkiintoista oli myös todeta, miten hienoon kuntoon Viipurin asemarakennus vuodelta 1953 oli remontoitu niin ulkoa kuin sisältä. Vanha, Eliel Saarisen ja Herman Geselliuksen suunnittelema, rakennushan tuhoutui sodassa vuonna 1941.

Viipurin asema muutostöiden jälkeen on nyt yksi kaupungin komistuksista.

Paluumatkalle lähdettäessä säätila muuttui sateiseksi, minkä vuoksi varsinkin alkumatkasta ei kannella oleskelu houkuttanut retkeläisiä.  Niinpä aikaa kulutettiinkin yhteislaulun, bingon ja seurustelun merkeissä sekä edullisia tax free -ostoksia tehden. Perillä Lappeenrannassa laiva oli ohjelman mukaisesti kello 21:45.  Tulomuodollisuuksista selvittyämme kuului linnoitusten valleilta trumpetilla soitettu iltasoitto ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu”.  Mikäpä sen upeampi päätös sukuseuramme hienosti onnistuneelle matkalle!